Peltisumua ja sirpaleita

Taas on vuosi elämästä lusittuna.

2008 saldo?

Olen Suomi.
Minulla on korkea keskiarvo (josta en muka välitä paskanvertaa.)
Mielistelen filosofian opettajaa.
Käyn lenkillä eka, sit dokaan teidät suohon (not).
Arkeni on kuin kenen tahansa lukiolaisen: kahdeksasta kolmeen ja sitten tehdään Taidetta.

Sorrun usein ällöttävään runollisuuteen.

Tuijotan ruutua vartin, tunnin ja aamuun asti.
Etsiskelen sanoja, jotka voisivat luoda oivalluksille sankarillisen sisääntulon.

Jahkailen viimeisen omenan edessä niin pitkään, että kun päädyn syömään sen, on se jo tummunut ja pilalla koko hedelmä.

Olen verraton takinkääntäjä.
Minusta on tullut konservatiivinen, sanoi äiti.
Tervemenoa, tulevaisuus! Juon pierunhaaleaa maitokahvia teemamukista.
Pelkään kuolemaa, keuhkosyöpää.
En omista telkkaria.

maalaan suuria kuvia, seinän kokoisia, ajattelematta kertaakaan kahdesti mitä yritän kuvata.
Huudan ja huidon, syljen, raavin ja potkin.
Ohjaan nelituntisia esityksiä, joissa ei puhuta sanaakaan.
Tatuoin ihooni irstaita kuvia ja sanoja, hukun niihin kuviin.
Makaan lattialla pölyssä aamuviideltä, karistan tuhkan kukkaruukkuun, A:n palmujen multaan.
Palmut kasvavat täyttämään tämän huoneen (jonka lattialla ei ole mattoa)

Nousen seuraavalla viikolla, ehkä, hakemaan kahvia Pispalan salesta.

Ystäväni kehottaa karsimaan partikkeleita; "ikään kuin", "siispä", "ehkä", "toisaalta".
Harmaan sävyjen laaja skaala hallitsee maailmaa. Mitä tapahtui ja koska?

Ketä yritän naruttaa? Hävettää tämä häilyvyys, mikä lie hippa, jossa kukaan ei ole.
Idiootti on hippaa yksin (nololle se on arkipäivää.)

Tämä sai luvan olla viimeinen kirjakielinen teksti.

"Tarkkailin tilannetta nurkkapöydästä"
Minkä eeppisen arvon se nurkkapöytä nyt muka ansaitsee? Ihan yhtä hyvin voi olla keskipöytä. Selkä irti seinästä ja vähän panosta peliin. Tympii.

Monikohan ottaisi kernaasti lomaa elämästä?

Jäisi aamulla roiskimaan akryyliväriä tapetille. Sotkisi sinisestä ja punaisesta violetteja. Silppuaisi kalenterin hiutaleiksi. Paperisilpusta voisi rakennella lemmikkejä: oravia ja jäniksiä. 

Tekisi jättimäisen piparitaikinan, vaaleanpunaiseen punkkaan. Levittäisi sen lattialle, kaulitsisi viimeistä päivää niin että hiki virtaisi (jalanjälkiään piiloon). Kaivaisi kaapista suuren possumuotin, jonka pappa teki tuparilahjaksi. Sata pellillistä jättipossuja! Sokerimönjää ja ranskalaisia pastilleja, joista kolme neljäsosaa menisi suoraan suuhun.

Heittäytyisi sammalikkoon makaamaan. 

Juurtuisiko siihen?

Oletko nyt onnellinen?

Onhan elämä nyt mieletöntä ja ihanaa, vaikkei sitä jatkuvasti suuna päänä olisikaan toitottamassa. Elossa on ja pysyy ilman elämöintiäkin. Elämöimättä aistii eniten. Aistiminen taas on asia, jonka tähden on mielekästä pysyä elossa.

Tuoksuu savukalalle. Männylle, merisuolalle ja käpristeleville suomuille. Lumi piiskaa, se on joutunut viiman vietäväksi. Tie on liukas, paljaaksi puhaltunut. Musta jää on yritetty suojata soralla. Tähtään askeleeni sinne tänne roiskittuihin rykelmiin. Kengän ja jään välistä katoaa kitka. Ihmiset kulkee kaatuneen ohi, pälyilevät ja osoittelevat: hullu!

muistan, kuinka rauhoittavaa oli maata pulkassa. lumi narskui pohjan alla. vaikka äiti kuinka veti eteenpäin, viimeisillä voimillaan raahautui, tähdet eivät liikkuneet. lampaantalja oli lämmin selkää vasten, äiti poltti vihreää äl ämmää, raikas mentolsavu kiemurteli, kietoi minut syliinsä ja antoi minun kadota kanssaan ilmakehään; tähtien luo. aika oli pysähtynyt. kaksi avutonta taivaltajaa tähtien kanssa kolmin.

Taidan lopettaa tämän typerän blogin. Vihaan tietokoneita. Vihaan säntillistä pränttiä, joka riisuu tekstistä kirjoittajansa tunnetilat.

muistin juuri, kuinka jo pienenä nautin kirjoittamisesta. huolellisista viivoista (jotka eivät enää ole niin huolellisia) ja monimutkaisista koukerosanoista, kuten hiilidioksidi. jänis oli kai myös yksi lempisanoistani (voi jäniyden jäniyttä! jäp jäp!) ja ejakulaatio. j oli lempikirjain, laatikoista löytyy kokonaisia vihkoja täynnä j-sanoja. sanoilla oli hyvä leikkiä. repiä pilalle menneet ja aloittaa alusta. sanoja sanojen perään vailla mitään määränpäätä. sama olisi ollut piirtää, mutta piirustukset olivat niin hankalia ja niiden merkitys hankalasti luettavissa. sanojen koukeroiden tehoa lisäsi niiden merkitys.

Kiitos kaikille minua lukeneille.

Lopun alku

Lentävät lausahdukset leviävät kulovalkean tavoin, itse möläyttäjä jää aina kunniasta paitsi. Epäreilua.
Aivan kuin sekin, että he, jotka toivovat olevansa tärkeitä, saavat tuoda sen suureen ääneen julki mörssäten yli niiden, jotka todella tietävät.

Niiden, jotka verkkaasti toimivat mahongintuoksuisessa tuvassa,
syksyn pimeinä iltoina säilövät omenoita talven varalle punajuuripurnukoihin.
Niiden, jotka lukevat V. Linnan tuotantoa yhä uudelleen ("mä en lainkka ymmär et mitä virkka on tommoteil tähreil jokka ei mittän te. mää hajottasin ne kaik."). Laskeutuvassa pölyssä on häivähdys iltaoranssia.

Ihmeellisten mölöttäjien varjoon jäävät ne raukat. Mölöttäjät valtaavat maailman mölötyksellään. Mölöttäjät on helppo manipuloida atkinsin dieeteille ja ostamaan kevyttuotteita, ja kun mölöttäjät ovat mölöttäneet uusimmat ja hienoimmat tutkimustuloksensa maailmalle, menee kaikki pilalle.

Jos näkisin unia, sanoisin nähneeni painajaisen. Tahtoisin valehdella, mutten viitsi, koska olen surkea sepittelijä ja jään aina kiinni.
 
Navetot kirkuvat tyhjillään pisin peltoja, joilla kasvaa enää hulluruohoa (talventörröttäjätkin ovat väistyneet ilmastonmuutoksen tieltä). Tuuli ulvoo valmettien tyhjissä kopeissa, homesienet tekevät pesänsä penkkien pehmusteisiin. Ruostunut, keltainen kottikärry nojaa seinään vartomassa työntäjäänsä. Tunkiota somistaa uljaan kukon sijasta vanha paha harakka. KRAA!
Valintatalon muovikassi leikkii pitkin pihaa pölypyörteessä, jää kiinni vaahteranoksaan, jossa muinaisten polvihousupoikain maja roikkuu ränsistyneenä.
En tunnusta olevani isänmaallinen, mutta kysynpä vaan: tätäkö varten meidän pappa varttui sodan jaloissa?

Maisteri Väntönen nirhaisi tästä tekstistä. Kritisoin perustelematta ja olen muutenkin ihan viisitoista. Viisitoista oli hyvä ikä, silloin saattoi vielä kylmästi polarisoida asioita ja tietää parhaiten. Jo se, että tiedän, mitä polarisointi tarkoittaa, on yhtä kuin lopun alkua.

(Viisitoistavuotiaana saattoi kirjoittaa ja maalata mitä mieleen juolahti. Nyt mieli on myrkyttynyt harkinnalla ja analyysilla. Aina on parannettavaa ja harkittavaa ja monta virstaa matkaa objektiiviseen totuuteen, jota ei ole, ja jos on, niin sillä ei ole merkitystä sillä objektiivisena se säilyy kun itsestään on kuulemma vähän hankala irtautua (jos ei sorru hallusinogeeneihin tm).
Viisitoistavuotiaana koki myös löytäneensä kaikki totuudet, ja mitä ei löytänyt, koki olevansa potentiaalinen löytämään. Ongelmat ja kysymykset suuria ja jykeviä kuin kasuunit! Nyt tietää, ettei tiedä, niin on turha pohtia; turha kirjoittaa. Vaikkei ole. Hapankaalia.)

Selälleen kaikki ikkunat ja ovet! Pakkashuuruista ristivetoa ja niska jumiin.

akateeminen kriisi

olisin mieluusti edelleen viisitoista. kiskoisin ofeliaa kaksin käsin. haistattaisin väntösen ämmälle vitut ja hyppäisin helsinginjunaan etsimään seikkailun. heittäisin puhelimen mereen, ettei poliisi voisi paikantaa. juoksisin karkuun niitä koppalakkeja pisin metsiä, ihan vaan noin niinkun huvin vuoksi, koska ärsyttää saatana.

kahdentoista vuoden päästä olen kolmekymmentä. riudutan itseäni atkinsin dieetillä ja varon myöhästymästä palavereista. olen jo aloittanut, harjaamalla hiukset ja ajattelemalla asioita polarisoimatta. itse asiassa jo se, että tiedän, mitä polarisointi tarkoittaa, on lopun alku. hyvästi, vapaus!

en ole kirjoittanut aikoihin. ei ole kiinnostanut. mikään. johan sanoin, etten minä tiedä mitään! ja kuitenkin löydän itseni aina samasta nurkkapöydästä tietämässä niin perkeleesti. 

pitää kuitenkin tietää, mistä kirjoittaa. on harkittava tyylilaji, joka parhaiten tukee asiaa (joka on tietenkin punnittu ja kehystetty). on mietittävä kohdeyleisöä ja vaikuttamisen eri keinoja: miten saan vedottua yleisööni? ämpäri päähän ja sateeseen. 

toiset viljelee vessanseiniin päätöntä huumorinkukkaa, kädettömiä jannuja ja lentävää koiranjätöstä, kun minä mietin pääni puhki merkityksiä ja keinoja. se on epäreilua. akateemisuus on saatanasta.

täten julistan itseni asennevammaiseksi viisitoistavuotiaaksi. mustavalkoisuuden bonaparteksi ja valutan kafkanne viemäriin. en sorru tarkastelemaan muiden näkökulmia enkä punnitsemaan sanojeni painoarvoa. koskaan.

aamuöisin on aina yhtä kylmä.
omituiset tilanteet vaativat kohteliasta kykyä tarttua tarmokkaasti asiaan
(hamuan ulospääsyä, syitä ja ovia ja aina on yhtä pakko jäädä.)
kolmekymppinen jazzmuusikko valehtelee olevansa alle kaksikymmentä
vaikken kuule (koska hänestä ääneenpuhuminen on päällekäyvää)
ryhtyy ystäväkseni tunkeutumalla nieluuni;
miten charmantti herrasmies.

aino kävelee järveen ja hukuttautuu

ps. oikeassa lopussa aino ei hukuttaudu,
vaan kävelee järveen niin että vesi yltää vyötäisille, ja pysähtyy. muistaakseni.

eilen oli muuttolaatikoita ja pölyttyneitä kirjeitä
niitä, joita ei koskaan lähetetty,
ja niitä, jotka revittiin auki ahnaasti heti luukun kolahdettua.
unohdun unohdettujen hetkien sekaan
tarinat ovat niin hajanaisia ja osa papereista missälie
lopullinen ja vähän nolo kokoelma.

hillitön itsekritiikki on lukinnut aivon.
jokaista sanaa on mukamas harkitsevinaan niin saatanan tarkoin.
kieroutunutta kalastelua tähtien takia.
ei haaveiden eikä oivallusten. TÄHTIEN!

tänään oli oudoin työkeikka ikinä
ikivanhoja satuja ja valokuvia, tarinoita sadan vuoden takaa.
miten rakastettavasti saattaa yhtä vanha rouva punastua
kun käy puhe riiureissuista ja

Lindbergin pojan seikkailunhaluisuudesta.

"clark kenthän on vain teräsmiehen ekspositio"

tuntemattomia ovat älyn polut
jakautuu kummallisesti ja arvaamattomasti se piru!
milloinkaan ei arvaa, leikkaako tänään
ja täysin riippuvainen senhetkisestä seurasta on älyn ilmentymä.
joidenkin ihmisten seurassa vain on käsittämättömän tyhmä
johtunee siitä, että jännittää sen läsnäolevan tähden
koska tyhmyys on suoraan verrannollista
kanssakävijän statukseen
(nimenomaan tyhmän näkökulmasta)
arvostuksesta tulee tyhmyyttä

"jos ihailee toista liikaa, ei koskaan voi tulla itse vapaaksi"
-nuuskamuikkunen

suoltaja saatana!

1. pimeys alkaa minusta ja jatkuu taivaanreunan taakse

pitää tietää niin paljon.
esimerkiksi se, että voltairen aivot on huutokaupattu
jollekin raukalle, lipaston mukana,
laatikossa vahingossa.

jos söisi voltairen aivot
niin tulisiko yhtä hienoksi kirjailijaksi
saisiko nimensä historiaan?
onkohan se ostajahenkilö syönyt ne?

jollei, niin vaihdetaan! luovun omistani kernaasti.

sillä 2. ranskankielinen luontodokumentti soljuu
korvasta sisään ja nenästä ulos
mitään siitä ymmärtämättä
mutta sekin oli liikaa!
laitoin silmät kiinni
mutta ääni oli aistiärsyke
rasittava!
en jaksanut istua
suljin kaiken
ja annoin aivojen valua.
mitä niillä loppujen lopuksi tekee?
kaiken pahan suoltaja on ihmisen aivokuori, sano.

3. teatteri on täynnä juudaksia!
teatteri on hulluja ja idiootteja varten
sanoi eräs ystäväni.

4. jollei joku asia nakerra
tai vaadi ratkaisua
tuntuu turhalta olla olemassa.
toisaalta on hyvä olla tyytymätön
tyytyväisyys on ärsyttävää ja aikuisia varten.

nyt ei nakerra
paitsi se, että pikkusisko leipoi korillisen pipareita
(niitä on oikeasti noin tuhat)
ja se muistuttaa siitä, että joulu on taas
(tarkoittaen: pitäisi päättää
pitääkö siitä tänä vuonna vaiko ei
ongelmallinen on elämä -
rosolli on vähän kakspiippunen juttu.)

8. ps. jos kiinnostukseni kaloihin kertoo seksuaalisesta deprivaatiosta
ja joku ystävällinen on psykoanalysoinut blogitekstejäni
vedellyt freudilaisia yhtenevyysviivoja
ja tullut siihen tulokseen
niin en voi muuta sanoa ku että nyt oikeesti hei.

Syksy on raskaimmillaan
märänharmaa maa imee kaiken valon
lehdet on haravoitu tunkiolle
odottamaan kevään tuloa.
Jos edes madoissa olisi värejä
olisi jotain, mitä aistia.

Tähän aikaan syksystä ei näy
eikä tuoksu
linnut ovat muuttaneet etelään
ja ne, jotka ovat jääneet tänne
laulavat kai jollekin muulle.

Tahdon kuulla jazzia nyt.
Kääriytyä siniseen samettiin
pirskotella kasvoilleni steariinia
sinistä
venyvää
jazzia.

Tartu kiinni hiuksista
ja suutele koeviikkojani
kahdeksasti.
Tartu lujempaa!
Suutele kiire kauniiksi
tunnit pyöreäkulmaisiksi
soljuviksi
suutele yön ja aamun raja
niin, ettei sita ole.
Suutele kahdeksan kertaa
ja tee esitykseni valmiiksi.

Ota kiinni kiduksista
taita pää irti
ja katso!
vaaleanpunaisessa pesuvadissa
sätkii viimeistä hermoimpulssiaan.
suutele kalalle sääli
kahdeksan kertaa.

Pimeä aamu on kietoutunut utuiseen päänsärkyyn,
nousen ylös, lasken vettä lasiin.
avaan oven ulos järvelle ja jään nojaamaan kaiteeseen
joka suojelee minua putoamasta hyiseen veteen.
päänsärky ei häiritse
se ei jomota
se vain on.

tämä hetki olisi katkaistava
puettava päälle ja katsottava ihmisiä silmiin.
en katkaise, jään siihen siemailemaan.

ajan kiitäessä ohi avaan kirjan, tarkastelen kirjoitelma-aiheita
kaikki niin pelottavan asiallisia ja tiedosta riippuvaisia

kirjoitan kodistani keskellä metsää. päiväsaikaan ei näy ristinsielua,
auringonlaskiessa keijut tulevat
tanssivat ja levittävät iloa, onnea ja viisautta metsään,
jossa ei muuten olisi muuta valoa kuin minun kynttiläni liekki
lepattaisi verannalla.
saatan saada hylätyn.

olen kyllästynyt tietämään.

sensorinen deprivaatio

keltaiset sormikkaat tuovat irstasta iloa tupakointiin
lapsi pahanteossa nurkan takana
isoisältä pihistettyä punasta mallua
yskittää niin että silmät pullistuu päästä

olen liiallisuuksien ihminen, huomasin. olen ahmatti
ja seilaan ulappaa aaltoja ahmien
kaislaveneellä joka hädin tuskin kannattelee.

mutta jos olisin joku muu,
jonka elämä olisi käsinkosketeltavan kaunista
varmempi ja vakaampi
olisiko sitten vähemmän tukalaa?
pölyn määrä on kuitenkin vakio.

toisaalta. toisetalta. olisiko elämä rikkaampaa, jos olisi kala?
uisi mintussa
(kala on ja sillä hyvä, älkää kyselkö, en tiedä)
juuri se, joka on vialla
tekee ihmisestä ihmisen kalan sijasta.
eli kalan erottaa ihmisestä sen virheellisyys ja tarve ilmaista
osoittaa olemassaolonsa.

oikeastaan ei ole mitään syytä jatkaa vihanpitoa anteeksipyynnön jälkeen
on vain asetettava vääryydentekijän arvo uudelleen
ja oltava itsenäinen.

iloani pilaa se
että ärsyttää että kärpänen ärsyttää

m i s s ä v a i h e e s s a ärsyynnyimme kärpäsiin??
kumma juttu.

kalastushaaveita

luulisi että syyssade masentaisi. väärin!
olen niin iloinen että jos kuvaan sitä sanalla, latistan sen.

jännittävää huomata ajattelevansa - tarkoitan, joskus tuntui, että lentää vain eteenpäin muiden siivillä kysymättä itseltään, mikä on tärkeää. eihän oma mielipide asiaan merkinnyt
se oli vain oma mielipide, tyhmä ja mitätön ajatus (jolle ei siis annettu lupaa edes olla olemassa)

jännittävää huomata myös se, että on muitakin, jotka painivat samoissa kriiseissä
ja ystävä, ystäviä ehkä, joiden kanssa ei puhuta pyykinpesusta
ellei se merkitse
kasvu tuntuu kohisevan niin suurin harppauksin ettei voi muuta kuin laittaa dr. bombayta soimaan ja juhlien heittäytyä sen vietäväksi
ja minä kuulin, että tätä se nyt on, koko loppuelämän.
rakastan sitä!

jännittäviä nämä oivallukset, jotka nyt oivaltamisen jälkeen tuntuvat itsestäänselvyyksiltä:
mahdollisuudet ovat rajattomat
minä voin tehdä mitä vain. minä voin maalata mintunvihreitä asioita.
minä voin tanssia yöt läpeensä. minä voin tehdä teatteriasioita ja ihan vaikka oman esityksen.
minä voin lähteä vaikka espanjaan opiskelemaan tai leikkimään.
minä itse. koska minä haluan.
teistä voi tuntua hieman hölmöltä se, että minä täällä juhlin minuuden riemuvoittoa
mutku. on se ollu nii vaikeeta. olla irti oikeasti. riippumaton.
onko tämä jokin aikuistumisriitti? vai ainoastaan tulo ihmiseksi?

ajattelin kerran tässä leikkimistä, tuota ihanaa lapsuuden arjen askaretta
yhtä ylitse muiden (jota en itse kuitenkaan tehnyt, minä vain kuvittelin tekeväni ja kirjoitin siitä. äiti on kertonut. minä en muista.)
minusta kaikkien tulisi leikkiä. koko ajan! väreillä ja muodoilla, askarrella! (voi, kyllä)
poneilla ja vaikkapa kotia. leikkiä ihan vapaasti! niin että televisio olisi turha
eikä kenenkään sydän särkyisi.
liikkua antaumuksella ja juuri siihen suuntaan minne on hyvä
leikiten
hitto, kuulostan ihan kuntoplussalta tai menaisilta. JES

ajattelin myös erästä kohtausta rakentaessani
liikkeen merkitystä
kuinka suuri se on, itsensä ilmaiseminen liikkuen aivan arkisessa elämässä
ryhti, ulottuvuus ja tempo -- liike kertoo ihmisestä ihan tavattomasti
(ja montako vuotta piti taas elää huomatakseen se)
ja nyt en voi olla vakoilematta jokaista liikahdusta, jokaista kohautusta ja lysähtämistä
analysoimatta, tarkastelematta
(saati huomioimatta sitä, että kuinka tylsiä liikkumattomat ovat)

missioni tälle sateiselle loppukuulle on:
tarkkailisit myös itseäsi, luupää. (ei aina tarvitse selittää kaikkea, mikä tulee mieleen, hölmö)
keskittyisit olemaan läsnä hetkessä
etkä aina uisi siinä mintunvihreässä lähteessä kalastelemassa haaviisi
kullankeltaisia ja katkeranpunaisia miljoonakaloja
(niitä joita pappa vei katsomaan näsinneulan akvaarioihin)

kaloja haaveihin
haaveillen kalasta
haaveissa kalaa
kalastan haaveita

ihmisarvosta sananen

pikkusiskoni koulu suljettiin keskiviikkona massamurhauhkauksen vuoksi, opettajat kokoontuivat laatimaan turvallisuustoimenpideohjenuorat vaaratilanteiden varalle. torstaina palattiin opinahjoon, tosin ei kovin pitkäksi aikaa. ennen ruokailua keskusradio kuulutti vaaratilanteen olevan todellinen, luokan ovi lukkoon ja opettaja hakemaan lisäohjeita. äidit hakivat lapsensa koulusta, lukittujen ovien takaa. uhkaaja on nähty liikkumassa koulun pihalla.
hysteeriset lapset pääsivät heselle syömään
nyt se osui niin lähelle.
sisko on kaksitoista.
äidin tuttava puhui ylireagoinnista: "varmaan onkin hauskaa uhkailla, kokee tarttuvansa vallankahvaan kun koko kaupunki pysähtyy ja ryhtyy toimenpiteisiin. naurettavaa."
kuinka monen lapsen olisi pitänyt kuolla?
kuinka paljon oireilevan on satutettava konreettisesti muita tai itseään,
ennen kuin siihen on lupa reagoida?

totta on, että ei todella voi elää peläten jokaista narahdusta, jokaista pamahdusta.
on noustava ja uhmattava maailmaa
vaara on tullut todelliseksi meidän lintukotolaisten elämään
ja siihen on vain reagoitava.
minä tahdon liikkua ulkona vuorokaudenajasta riippumatta
maailman armon varassa.
pahan tapahtuminen on sattuma, huono tuuri. ei siitä saa tulla itsestäänselvyys.
EI KÄY.

kliseisiä totuuksia on tuskin toistettava
"hullu hippi" ne kuiskailevat käytävillä ja pälyilevät perään.

olen ymmälläni kuin pieni lapsi (minähän olen)
miksi minulle selkeä arvomaailma ei ole yhtä selkeä jokaiselle? miksen näe syytä tälle kummalliselle koneistamiselle, en löydä ainuttakaan.
en ymmärrä miksi on kasvettava ja kehitettävä mitään muuta kuin itseään
(tai että miksi joku talouskriisi ja miksei talous ole hallittavissa)
raha on rahaa, sillä on välinearvo, se on ihmisen keksimä asia
eikä mikään totuus, avaruudessa elävä ilmiö. ahneus sen sijaan on, totuus ja ilmiö.

tiedän, että ne, jotka päättävät mihin se raha ja arvo sijoitetaan, miten se kasvaa ja miten minä saan eniten, ne ihmiset ovat juuri yhtä pieniä ihmisiä kuin minäkin. yhtä heikkoja ja tyhmiä.
vallankahva sanoo klang kalahtaessaan hattuun ja nälkä kasvaa syödessä.

vuoteen 2015 mennessä suomessa on enää kaksataa kuntaa ja ehkä yksi kyläkoulu jota ylläpitää kirkko ja olenpas tyytyväinen
eikä sekään mies varmasti yksin toimiaan toteuta.
ulkoistetaan vaan ja tiivistetään!
ollaan kaikki yks iso yhteisöllinen kone!

unohdetaan asiat, jotka elämässä on tärkeitä (esimerkiksi kalojen perkaaminen ja karjalanpiirakkatehtailu, joulukorttiaskartelu, haravointi ja halailu)
jos jollekin ei sovi, jos joku oireilee, se joku on terroristi ja sairas ja sairaus on pään sisällä
ja sairaammaksi yhä menee.

muutama aamu sitten kylmällä lattialla, leiripatja tyynynäin jouduin itse tarkistamaan arvoni uudelleen; tarkoitan, oman arvoni ihmisenä suhteutettuna muun samaan
tärkeistä silmistä peilasin omaa arvottomuuttani ja se lattia oli niin saatanan kylmä

ja noustuani harmauteen (ilma oli sankka sateinen massa, joka vihmoi pettymystä)
romahti koko perusta ja kaikki sen päällä
jollei jaksa rakentaa uudelleen, käy kalpaten. KALTOIN KÄY!
palikkaa palikan perään palikka paa paa palikoita pinotaan

en nyt tiedä että onko tässä edes mitään pointtia.
en taaskaan vain jaksanut lähteä papan luokse, enkä äidin enkä toiseen mummilaan
joten haravoin lastenkodin pihaa itsekseni
ja mietin näitä ja tulin vihaiseksi.

suurinta, mitä toiselle ihmiselle voi antaa
on kai oma aika.

syke

kuinka kamalia asioita on tapahduttava ja kuinka lähelle pitää osua
ennen kuin tajuaa olevansa olemassa?
tarkoitan, olemassa olemisen vapaus on ihme.
on niin monia, jotka eivät saa olla olemassa, tai ovat olemassa vain osittain,
rajoittuneina
lukkiutuneina.
ja se on epäreilua! on epäreilua ja turhamaista tuhlata olemassa oloa. vai kuinka?
-------------------------------------------------------------------------------
milloin lapsi alkoi vihata aamuja?
turtua maailmaan niin, ettei huvittanut nousta tutkimaan sitä, löytämään ja ihmettelemään?
milloin kärpäset alkoivat ärsyttää?
milloin lakkasi olemasta sopivaa käyttää kukallisia trikoohousuja?
onko aikuistuminen sanan negatiivisessa merkityksessä tarkoituksenmukaista? 
---------------------------------------------------------------------------------
viime yönä oli täysikuu, mikä ilmeisesti tarkoittaa tästä lähtien unettomuutta minulle.
lakanoiden liimautuessa hikiseen ihoon ahdistuin
tarkastelin kysymyksiä ympäriinsä ja alta
vaikka vastaukset ovat tässä 
en saanut happea vaikka kaikki ikkunat olivat auki
tahdoin olla ulkosalla, taivasalla, kylmässä maassa
raittiissa tuulessa
tahdoin jonkun ripustavan minut narulle
roikkua siinä tuulen riepoteltavana kunnes pyykkipojat pettäisivät ja tuuli veisi minut
putoaisin järveen, jäämurskaan ja jäätyisin kalikaksi
joku nostaisi minut saunaan sulamaan 
EI! huutaisin (jos kohmeeltani kykenisin) EI. jättäkää mielummin verannalle
talvipatsaaksi

 
ryppyiset, pölyiset lakanat 
pöly takertuu kurkkuun
jos olisin rikas, jäähdyttäisin lakanat joka päivä pakkashuoneessa
mahtavia lumikinoksia! pöllyävää puuterilunta! syödä sitä, hengittää sitä!
-------------------------------------------------------------------------
odotan kontakteja, toivon niiden avaavan kanavia
toisaalta pelkään hetkeä, jolloin kosketuspinta syntyisi,

sillä merkitystä tietoisesti etsiessäni
sulkisin itseni tietoisuuteen
olisi siis irrotettava tiedonjanosta ja lakattava pyrkimästä oivalluksiin
(pelkään näin tehdessäni addiktoituvani johonkin typerään tv-sarjaan; esim. BB)

on kiellettyä ottaa projektista lomaa.
 
joskus sanoin ällöäväni ihmisiä, jotka eivät ole mitään ilman toista ihmistä
nyt tunnen itse itseni liian heikoksi saalistamaan ajatuksiani yksin.
----------------------------------------------------------------------------

kimallehileiden maihinnousu

olen tajuttoman huono muistamaan syntymäpäiviä
mutta nyt muistan
leikkasin-liimasin kortteja aamutuimaan
antakaa sille kimalletta ja siitä tulee hullu!

merkityksellisyyden merkitsemättömyys kalistelee kahleitaan tyhjän aivoni ympärillä
etsiessäni tuntemuksia - vain luodakseni niille merkityksiä,
rakentaakseni niiden varaan oivalluksen jos toisen --
(tämä etsiminen ei ole mitään hamuilua
se on komppaamista) -
unohdan aistia ne tuntemukset
jotka ovat luonnostaan ja luovat merkityksensä sellaisinaan, itse.

siinä turtuu ja kohmettuu.

kimallehileiden kanssa on se hyvä puoli, että ne leviävät armoitta ympäriinsä
eikä niitä kannata edes yrittää siivota
on vain hyväksyttävä se, että sitä on, ja sitä on joka paikassa
ja sitä on paljon.
toista on koirankarvojen ja leivänmurujen kanssa
tai sen steariinin, jota sain kuontalolleni edellisiltana melko pirskahduksen
enkä vieläkään ole nyppinyt kaikkea irti.
kimallehileiden kanssa on se hyvä, että ne on ihan kauniita
nenäkarvoissa ja sukanpohjissa.

karjalan emäntiä

sunnuntaiaamu on paras aloittaa järveltä
vesi on raikasta ja aaltojen ääni tuntuu maailman ainoalta ääneltä.
seuraavat tunnit kului riisipuurossa ja ruistaikinassa
groovaillen ja rypistellen
tuloksena ihan oikeita piirakoita!

taulu sai satoja värejä
ennen niitä oli korkeintaan kolme
piti vain uskaltaa roiskia miten sattuu
ja sotkea pastelliliitua akryyliin.
uskaltaa sotkea!
(essi sen oikeastaan sanoi)

erään kerran
kukaan ei arvostellut
laudaturien jälkeen ei enää ikinä
ja sitten sotken
ja urakalla sotkenkin

nyt vien kirjeen erään talonomistajan postilaatikkoon
ja toivon saavani kodin sinisen talon kellarista.

ps. omatunto soimaa, kun syke on ollut kolme päivää poissa ajatuksista.

loma on lomaa, mutta tämä loma on julma.

Olisipa vieläkin niinkuin kasarisuominovelleissa
pikkukaupungin kioskeja ja niiden kulmia
mopopoikia ja huulikiiltoa
jännitystä!

Koulun vessassa sekä liikennevaloissa sattuneiden kohtausten perusteella
voin sanoa, että kunnon ihmisen tunnistaa horjahduksesta:
jalka nostetaan korkealle ilmaan tasapainoa hakemaan ja kiljaistaan
"HUPSISTA ohhoh"
sitten jatketaan matkaa.

Poimitaan niitä syksyn lehtiä maasta
huomataan, että puiden (en tiedä minkänimisten, en ole hyvä biologiassa)
rungoissa on naisen sukupuolielinten näköisiä muotoumia
heitetään pihlajanmarjoja vaginaan
ainakin minä.

Kaikki tulisi tehdä kahdesti:

vasta lopussa tietää, mistä olisi pitänyt aloittaa.

ruokapöydässä muistan tuulen järvellä

moottoriveneen jylinän ja vauhdin

saa ajaa aivan saatanan lujaa jos vain uskaltaa

ja hups, verkot joutuu potkuriin,

papan mielestä se on minun vika ja

hihat kastui kun setvi sitä

mikä riemu! neljä siikaa ja iso hauki!

tässä verkossa viisi ahventa ja pieni hauki

nämä menevät ketuille, pahat ja laihat

verkot levitetään saunan verannalle

ahvenet pyristelevät vastaan viimeiseen saakka

pistelevät piikikkäillä evillään

kiduksista tulee haavoja

kun nappaa kiinni

katsoo silmästä silmään

"suotta venkuilet

minä aion syödä sinut joka tapauksessa"

kops päähän ja maha auki

suolet sun muut viskataan olan yli ketunruuaksi

kala laittaa vastaan vielä peratessakin

ainakin se neljäsataagrammainen

ahveneksi suuri

kalat pönttöön ja pönttö tulelle

pakenen jälleen paistamaan lettuja

ruokapöydässä muistan

että olen vähän allerginen savukalalle

eikä minun ole muutenkaan nälkä

sormet tuoksuu verelle ja suomuille.

Hiljaisessa, harmaassa ilmassa leijailee lehtiä kaikissa syksyn väreissä.

Tuoksuu palaneelle, muuten ilma on sees

mieli ei.

Pelottaa.

Pelottaa, että äidin päänsärky on muuta kuin väsymystä.

Joka sekunti olisi soitettava

onhan kaikki hyvin?

Pikkusisko koulussa ja minä itse

ja tuhansia muita

kuka meidät pelastaa?

Pimeät kujat ja niiden varjot

psykopaatti on paha

hymyilee tappaessaan

syödessään, aloittaen varpaistani.

Kuinka ikinä selviän hengissä?

Kuinka muut ovat selvinneet?

Ihmisellä on niin suuri valta.

Ovatko muut sittenkään mukana niin täysillä kuin minä?

Tullaanko esitystä ikinä esittämään,

onko niitä ensi-iltoja olemassa?

Niitä ensi-iltoja, joista puhutaan

ennen kuin on aloitettu.

En jaksaisi kiinnostua niistä

en siitä, kuka näkee ja milloin

vaan siitä, että haluan kaiken lavalle ja nopeasti

ja tiedän, että yksin en ole kyllin vahva.

Illalla palaveerataan vihdoin

ja yksi pelko on poissa

(tai kasvaa)

miksei muka kaikilla voisi olla yhtä paljon?

Junassa, paluumatkalla papan luota
lueskelin kaikenlaisia tekstinpätkiä ja huomioita mustakantisestani
mitään sen suuremmin etsimättä
kunhan luin.
Otin kynän, blankon, ja annoin mennä.
Tuloksena oli melko selkeä käsitekartta,
jonka yläreunassa luki: "tytöllekin kasvaa viikset".

Muutama kohtaaminen (palaveeri), ja muut ovat mukana, JES!
Meillä on siis kolme yhtenevää näkemystä (vielä toistaiseksi)
yksi elokuvaduunari ja muutama teatteriamatööri.
Aivan liian vähän aikaa, mutta tämä tuntuu tehtävältä,
kysymys on nyt niin vahva, ettei sille voi olla etsimättä vastauksia,
sitä ei voi olla asettamatta.

Kohtaamisten pohjalta kohtausrungon raakile sai muotonsa eilen
ja ensimmäiset ranskalaiset viivat tukemassa sitä,
mitä ei voi ääneen sanoa ennenkuin päästään lavalle.

Kuinka vapauttavaa on nyt,
kun jokainen sana luo merkityksensä itse
ja on irti tietämisestä.

(kirjoittaja tekee elämänsä ensimmäistä omaa esitystä + elokuvaa
varoituksen sana: blogi tulee luultavasti käsittelemään esityksen ajatusristeytymiä
enemmän kuin henkilökohtaista elämää
sillä minun henkilökohtainen elämäni on nyt kiinni yhdessä kysymyksessä)

KLANG sanoi vallankahva kun kalahti hattuun

Hipetihoplaa ja perjantaitrauma. Sosiaalinen paine ja kanssakäymisen vaikeus.

Löysin itseni tuossa taannoin (tais olla eilen)
Hannibalin nurkkapöydästä

pyörittelemästä lasia sekä kysymystä:
miksei muka kaikilla voi olla yhtä paljon?

--Tietäen vastauksen jo etukäteen.
sitä on kokeiltu, ei toimi.
Ahneutta kohtuullisuuksien nimissä

ja me kaikki tiedämme, mikä on oikeasti oikein.
Pelottaa asettaa näin tyhmä kysymys,
siksi asetan sen vastedes viattoman suulla.

(Tästä eteenpäin seurasi rupattelua
ihmisistä ja ihmisistä ja byrokratiasta
kylmästä pahoinvointivaltiosta,
jossa lasta opetetaan pienestä pitäen
pelastamaan itsensä ensin
(lentokoneessakin)
eikä koskaan luottamaan kehenkään.
Ei ole kömmähdysvaraa
odottaa että kukaan ojentaa kättään
miksi siis kukaan itsekään tahtoisi räpyläänsä liata?
NJAA

Siinä me analysoimme,
vaikka olemme aikoja sitten analysoineet analysoinnin
kausaalisuhteet ja verrannot
idiooteiksi angostuuriksi
- T ä y s i n tietoisina siitä,
ettei analyysimme perustunut mihinkään muuhun kuin omaan kiihtyneisyyteemme
emmekä todella voineet tietää, montako onnellista orgasmia
lähiöhelvetin aaltopeltimuurien takana
purkautui juuri sinä hetkenä.

Sitä vaan, että
ne merkitykset, jotka ennen olivat olemassa luonnostaan
on nyt kalasteltava ja perusteltava,
luonnehdittava ja ANALYSOITAVA.
Siitä kiitän koulutusjärjestelmän näkemystä taiteesta ja sen tulkinnasta
ja tällä hetkellä erästä äidinkielen lisensiaattia).

Tyhjänpantti

Tänään olen toimitellut tyhjää.
Ohjaaja heitti näyttelijät ulos
hopshops ja semaan kaljalle (minä en juonut).
Toimitin tosin tyhjää jo päivällä, kun koulussa ei ollut tunteja joille mennä.
Ei ole reilua se, että ensin tottuttavat ihmisen jumalattomaan hoppuun ja stressiin
sitten sanovat että "emmätiiä, mee kaljalle vaikka".
Kaljalle ja kaljalle. Jotain aikaiseksi!
Tässä pitää ehkä alkaa tehdä itse.
Se tosin vaatii ajattelutyöskentelyä enkä ole tottunut ajattelemaan itse.

Tiedän jo, että kaikki päättyy väreihin ja sanoihin
ja siihen etten osaa yhdistää niitä oikein
soppa on keitetty, tulkaa lapset syömään.
En minä tähän blogiinkaan osaa kirjoittaa sitä mitä haluaisin,
sitä mitä näen kuulen ajattelen poltan ja haistan.

Palanen sieltä ja toinen täältä
aina puuttuu viitekehys.
Viitekehys pitää elämässä olla,
muuten joutuu hunningolle
semaan kaljalle.

Kodikas tylsyys ärsyttää tänään.
Miten voi ajatella jos taustalla soi tylsä pimputus
Juo lasista jossa on runo
ja paloittelee omenansa
huoneessa tuoksuu puhdas pyykki
ulkona leikkii lapsia ja rahaakin on.
Kaunista ja kodikasta, tyytyväistä ja laiskanpulskeaa
TYLSÄÄ en halua tulla vanhaksi.
Sydänkin hakkaa lujempaa kuin ennen (vanhaan) ja väsyttää aamuisin
niin että koko ruumiin voima on keskitettävä pitämään toista silmää auki
koska eihän VOI nukkua pommiin tai sekoittaa päiviä.
Pitää tietää ja pitää huolta ja viedä roskat. En vie enää.

Olen kuulemma kuin Leea Klemola. Kiitos.
(Tämä ei liittynyt mitenkään mihinkään)

avaruusmuumi ja kiireiset tanssijat

Huomenna aion tuhlata viimeiset rovot siihen sadan euron latteen

pysyäkseni hengissä psykologian kokeeseen asti,

sen jälkeen olen valmis kuolemaan (väli)

tiedän jo valmiiksi, etten mene töihin tienaamaan lisää

ja illalla teatterilla luultavasti vain uneksin

että olisin ollut töissä

ja saanut rahaa moneen latteen.

Tänään
vasta syötyäni litrakaupalla rahkaa ja seurattuani sekunnin viereisen huoneen saippuakuplia
voin todeta että elämäni on mahdottoman mitätöntä ja merkityksetöntä.
Olen kuitenkin olemassa,
yhtä paljon olemassa kuin tuokin ihminen, joka tanssii yökkärihousut päässä aikakonetta
prinsessavuoteen äärellä.
Ei minulla tänään ole muuta sanottavaa kuin se, että
vasta kun on rehellisesti mitätön ja merkityksetön
voi antaa elämän valua sateen lailla ruumiin läpi
(luottaa siihen, että maa kyllä kantaa, ihmisen ei tarvitse)
tulla ihmiseksi ja lähteä tiistaitansseihin

kuokkavieraana.

Viisi sanaa: Kala

Epäskarppi hölmöys on kauden sanapari.

Syksy sentään, ja ihmiset ovat iloisia kuin kevätsäällä konsanaan,
kiertelevät ostoksilla. Vanhat kunnon ydinperheet Lapualta
tuovat putiikkiin keväisen maaseudun kauniin ja nostalgisen
paskanhajun. Ei muuten mitään, mutta asiakkaat hämääntyy eikä osta pipoja.
Ai ai syksyä!

Syksyllä on hyvä kävellä, kun voi painaa päänsä maahan
ja siinä maassa on harmaan sijasta polviin saakka lehtien väriloisto!
Niitä voi potkia ja heitellä ilmaan tai jossei jaksa niin vain katsoa
ja kotimatka lentää kuin siipi!

Ilmaa alleen ottaa myös aika. Joitain hetkiä sitten valitin, etten ole huomannut
missä vaiheessa silmuista tuli marjoja
nyt ne kohmeloiset marjatkin ovat jo korpinnokkimia
ja mummoilla villamyssyt ja pappa raahaa omenoita minkä kerkiää.
Minä niistä sitten olen leipovinani monia piirakoita joita kannan selkä vääränä koulukavereille.

Syksyisin yleensä näkee hauskoja ihmisiä. Johtunee siitä, että syksystä minä pidän ja ne muut jotka pitää ei syksyisin ärsytä (niinkuin muista asioista pitävät, ne ärsyttää yleensä) koska ne syksyiset on syksytuulella eli somia.
Tämä syksy on kuitenkin ollut poikkeus. En ole tavannut ketään!
Kaikilla on hoppu, myös minulla, ja silloin ei ehdi havaita oikein mitään.
Tähän on tultava muutos.
Eihän minulla muuten ole mitään kirjoitettavaa.
(niinkuin ei olisi nytkään. Kunhan nyt kirjoitan, ja toivon, että joku lukee)

Loppusanat vielä:
Teen erräänlaista tutkielmata ihmisten epäskarpista hölmöydestä.
Sikäli kun sinä olet sellainen, tai et luule olevasi mutta tunnet monta,
ja sinulla on siitä jotain asiaa,
jätähän viesti ja kerro siitä minulle. Jaetaan tämä häpeä!

pakerruksen nakerrus

En lopettanut. Ei minusta ollut pelkäämään myrkkyjä.
(ajattelin alkaa pelätä jotain, kun kaikki muutkin,
ja kun luin hauskan kolumnin siitä, kuinka kaikki pelkäävät)
- Vaikka tiedän, kuinka pikkuruiset häkämiehet juoksevat suonissani
kita ammollaan pyydystämässä kilttejä, pieniä vaaleanpunaisia happipalleroihmisiä.
Vaikka siunattu se aamu, jona tajuan etten herännyt,
koska häkämiehet kidnappasivat jokaisen hapen
eikä sydänlihassoluihmiset ilman niiden tukea
jaksaneet enää jumpata.

Moneen muuhunkaan asiaan minusta ei ole.
Kuten esimerkiksi käyttäytymään kuten normaalit ihmiset!
Oikeista asioista oikeaan aikaan puhuminen ja tahdikkuus eivät kuulu pirtaani.
Joskus nakertaa, kun itse vain tietää, ettei ole niin tyhmä mitä on.

Minusta on kuitenkin valuttamaan pyykinpesupulveria astiasta toiseen
tarkkailemaan, kuinka hiukkaset asettuvat paikoilleen pyörien toistensa ympärillä.

ps. se pieni ihminen, se, joka menee sinne yösäilöön (kerroin siitä joskus heinäkuussa)
nyt tiedän mistä löydän sen!
Astianpesukone!
Miten muuten jokainen lautanen tulisi puhtaaksi?
Se pieni mies lähtee liikkeelle heti kun luukku lukittuu.
(kovaa työtä se painaa, kun käy koko kone kuumana ja höyryää
sen harjattua tähteet irti)
Harmi vain, että se luukku menee lukkoon.
Vaikka jollei menisi, moni olisi varmasti jo ryöstänyt pankin.
Ja jollei menisi, en kertoisi tätä teille
mutta kun menee, ette voi ryöstää ettekä rikastua! ÄHÄ ÄHÄ!

pps. Twisted sisterin solisti kävi mun töissä! Ja minä en ollut paikalla. (Teki mieli valehdella)

Aivoissani on jotain radioaktiivista

Ai mun pää.

Ilman tupakkaa. Ilman tupakkaa. Ilman tupakkaa.
Lasken kai jo sekunteja. 
Pakko ottaa kynä sormien väliin ja olla polttavinaan sitä.
Se savu!

Hetkeksi jo lakkasin hengittämästä
unohdin, miksi kärvistelen tässä
enkä hurauta ostamaan itselleni lisää 
savua!
Havahduin kuitenkin siihen, että kun hengitän
hengitän syvemmälle
vielä vähän, että saa riittämiin happea
happi loppuu! Antakaa happea!

Ja keuhkot huutaa hunajaa
sydän hakkaa ku hangonkeksi 
(ei niin voikaan sanoa, miettikää siitä kuinka lujaa.)

Enkä uskalla nukahtaa
koska pelkään että hiilimonoksidit sitoo happeni yön aikana
niin että PING yön nukuttuani olen vainaa
laakista. Enkä enää herää.

Olisi pi tä nyt uskoa äitiä ja isää.
Älä tupakoi. Kuolet nuorena.

Kuolet nuorena.

Ja tässä nyt istun. Pelkäämässä kuolemaa.
Hengittelemässä. Nikotiinipurkka suussa.
Ja se maistuu niin mädälle!
Suu vääntyy väärinpäin ja tulee kyökkä
mutta pakko purra! 
Minä en tahdo kuolla vielä.

Eniten tässä hävettää se
että tietää, ettei pysty.
Huomenna kuitenkin poltan taas
ellen jo tänään.
Hävettää se, että tietää,
mitä tästä seuraa
eikä välitä.
Orja. Tupakkateollisuuden orja.
Säälittävää.

Polttakaa vaan
ja odottakaa kymmenen vuotta.
Tervetuloa!

Kuuluisa kuin kuollut rotta

Minä olen hieno ihminen!
Minä suvaitsen kaikki ja rakastan vihamiehiänikin!
Minä säästän sähköä enkä syö lihaa!
Vihaan televiissiota ja reality-sarjoja
sillä niissä ei esiinny kovinkaan fiksuja yksilöitä.
Minä en tahdo olla kenenkään kaltainen!
Vihaan myös taitheilijoita
ja onneksi itse olen niin solidaarinen tekijä ja olija
että työstän sitä matskua
ilman polleilua saati baskeria.

KRTSDFHpiip - väärä vastaus!

Syyllistyn rasismiin - sorsin läskejä. Tunnustan, pissiskampaajan satakiloiset kanninkahvat saavat minut vavahtamaan. Eihän ne nyt tuohon tuoliin minua istuta? Eihän noin paksut sormet voi tehdä tarkkaa työtä.. pelonsekaisin tuntein katsoin kuinka nips naps tukka tippui lattialle. Lopputulos oli vallan hieno mutta haisi eltaantuneelle hielle. (Tukalle ei tietenkään saanut tehdä mitään radikaalia. Ilmavuutta vähän ja kaltaisteni joukkoon kulkemaan)

Nukun aina valot päällä sillä pelkään ufoja.
Aion ajaa koko ensi kesän moottoripyörällä!
Söin kanaa viikonloppuna. Ystäväni isä tarjosi. Hui hai ja tofu on ihan pahaa!

Olen koukussa kansan rakastamaan isoveljeen - ja tiedänpä vielä, miksi! (Olenhan tunnetusti ns. tiedostava nuori köhköh)
BB-talo on täynnä aivokääpiöitä, jotka näkevät itsensä parishilttoneina ja lindsaylohaneina. On vaan niin siistii bailata koko yö yläosattomissa ja heitellä tuntemattomille asiattomia asioita, tarkoituksenaan osoittaa kuinka on huoleton ja estoton ja muutenkin mielettömän siiisti tyyppi.
Totuus on se sama, jonka kaikki katsojat näkevät: näillä ihmisillä ei ole hajuakaan keitä he ovat, ja miten heidän tulisi toimia. Pallo hukassa he avautuvat päiväkirjahuoneessa kasvoillaan se ilme, joka osoittaa heidän olevan älykkäämpiä ja sivistyneempiä (ja oikeutetumpia sivistymättömyyksiin) kuin muut talossa olijat. Kasvoilta lukee, että he ovat tiedostaneet olevansa idiootteja (mikä alentaa itsetuntoa) ja nyt kompensoivat sitä puhuessaan kaiken parhainpäin (selvinpäin.)

Minähän tietty hiljaisessa yksinäisyydessäni jukurttikuppi sylissä olen kaiken tämän yläpuolella!
Onneksi Minä olen niin hillitty ja hieno, hyvinkasvatettu ja tahdikas!
Näin ajattelee jokainen kotisohvalainen.
Jollei, huolestun kansastani.
Näettekö, taas! Olen parempi ja hienompi. Noin vain!

Näin taas meni eräskin viikonloppu taiteita ruotien.
Runoiltamat, verenpunaiset penetraatiot sekä pitkät, punaiset huivit liehuivat.
Tästä ma ryntään teatterille. Ja takuulla muistan mainita siitä plokissa!
Tulen avautumaan vielä monesti, kuinka monet ovet
elämän suuriin salaisuuksiin
tuleva prokkis tulee avaamaan!
(Ja kun enskari on ohi tulen avautumaan siitä,
kuinka maailma ei vain ole valmis tälle taiteelle!)

Silloin tällöin ihmisenä inhoan itseäni
mutta raha tekee silti onnellisemmaksi
kun sitä on tarpeeksi.
--- varsinkin nyt, kun kauhukaksikko hallituksessa
laittaa haisemaan ja nostaa tupakan hintaa taas.
Nostakaa nyt helvetti niiden viljelijöidenkin palkkoja (!)
kun kerran kiskotte meidät kuiviin eniveis. Mulkut.
Mieluummin sinne, kuin suomalaisnuorten hyvinvointiin.
Se nyt on nähty, ettei siihen pure sen paremmin vitamiinit
tai rehut koulun ruokalassa
kuin kuramoottoritkaan. Hävetkää! Hyi!

Minusta on myös teennäistä ja julkisuudenhakuista
=naurettavaa
pitää blogia ja avautua kaikelle kansalle.
Esim. Johanna Tukiainen, luoja miten säälittävää.

Minä olen niin säälittävä.

AJAN HENKI

Tänä päivänä ei löydy asiaa, jolle saisi nauraa.
Teennäistä paskaa on jauhettava, jottei loukkaisi kenenkään uskonnollista vakaumusta
tai ihmisoikeuksia. On oltava sovinnainen ja kumarreltava jokaiseen suuntaan, pyllistämättä silti kenellekään.
Mahdoton tehtävä - sen voitte varmistaa TYK:n oppilailta, jotka tänäkin vuonna ovat saaneet palvoa abeja (tämäkin toki kiellettiin, sillä se loukkaa nimenomaan sitä vakaumusta)

Sensuuri iskee kouluihin, työpaikoille, mediaan ja koteihin vahvempana kuin ikinä, ennustan.
Ajan henki on kuulemani mukaan se, että nykypäivän nuoret reagoivat niin herkästi,
että kirosanoja ei voi käyttää ja seksistinen huumori on turhan rajua.
Pienet viattomat joutuvat psykoosiin, joten mustista asioista on tehtävä tabu.

Näin, hienosti, pyyhkimällä huumorin maailmasta
pelastamme sen!
Vaietaan ja hyssytellään synkkyyksistä, niin tuolit saavat rauhassa lennellä lähiöissä jatkossakin!
(kunhan yhteiskoulun lukio ei vietä orjapäiviä...)

Henkilökohtaisesti voin ilmoittaa tahtovani pois tästä likaisten lähiöiden,
petettyjen odotusten viinanhuuruseista maailmasta.
Pois rahisevasta hengityksestä,
pois pienten, hylättyjen sielujen autiomaasta.

Sinne, missä hymy kohtaa hymyn.
Puhtaalla keittiönpöydällä höyryää kahvi sekä pehmeä kerma.
Lapset leikiten riemuitsevat silkkaa elämiseniloa!
Sinne, missä tanssitaan aamuun asti,
ja kun väsytään, asetutaan rakkaan viereen nukkumaan
eikä heitellä ketään esineillä.
Sinne missä sanotaan kiitos ja anteeksi ja ystävä
ja nauretaan maailman julmuuksille.

Taas minä mangun. Vaikka kaikki on kivaa
ja saunaki lämmin!
Tällaisia me ihmiset olemme.
Tyytymättömiä ja niin ihanan täydellisiä.
Teretulemast jokanen suuri päättäjä

Sannin plokista löytyy vastaus jokaiseen ongelmaan!

(Kirjoittaja on juuri järjestänyt kaksipäiväisen orjuutusfestivaalin
minkäänlaisiin etiikansääntöihin katsomatta)

Kiireen vilkkaa

Siunattu syksy!

Kiire tappaa kyvyn ajatella luovasti
tai oikeammin yhtään mitään sitäkään vähää mitä ennen tätä.
Höpö höpö, pullaa aamupalaksi ja koulunpenkille
tekemään päätöksiä!

Elämä on yhtä päätösten varassa keikkumista.
On tiedettävä haluaako filosofiksi vai psykologiksi,
kirjailijaksi vai näyttelijäksi (vai ehkä ydinfyysikoksi?)
Pitää tietää, minkä värisen maton haluaa
ja mitä sarjaa astioita.
Asunto keskustasta vai Multisillan metsästä?
Jos sittenkin lähtisi pohjoiseen? (siellä olis halpaa ja puroja)

Päivän kysymys: Miksi kaikki ei voisi olla i han sa ma?
Helpottaisi kummasti jos tietäisi varmasti,
ettei kuitenkaan pysty vaikuttamaan asiaan.
Elämä vain tulisi ja olisi ja menisi,
silloin ei tarvitsisi aina harmitella ja jossitella
(turhuuksia!)

(Ainakin nuoren naisen) Mieli sitä paitsi muuttuu niin tiuhaan
että kohta on Matti kukkarolla
- ja juo viimeisetkin.
Varsinkin kun kaupoissa myydään huijarihousuja,
niitä, jotka venyy ensimmäisen käytön jälkeen niin muodottoman suuriksi
että nätti tyttö muuttuu rekkalesbohirviöksi
eikä takuulla löydä ikinä kunnon miestä (eikä siis perheautoa eikä motskaria eikä omakotitaloa) !

Kunnon miehet kun ovat yhtä harvassa kuin varmat päätökset
ja hyvät housukaupat!
(Ja jahka satut löytämään miehen joka silittää paitansa
on hänellä takuulla fetissi joko äitinsä alusvaatteisiin
tai sitten hän tahtoo kertoa sinulle Totuudesta.)

Kyllä se nyt kaikkien pitäisi tietää että

"Ei elämässä oo mitään apsoluuttisia totuuksia
riittää ku osaa taivuttaa verbit."
Sirkka-Liisa DuPont

IDIOOTIT

1. Kuka helvetin idiootti on suunnitellut televiission scart-liittimen paikan?
Minkä syyn takia sen pitää olla sen valtavan möntin takana?
Minkä takia se ei voi olla yläreunassa?
Täytyy aina venyä infernaalisen akrobaattisiin asentoihin kun vaihtaa televiissioon liitettävää härveliä (ja pudottaa kaiken siitä ympäriltä säpäleiksi ja ärsyyntyy)
Niinkuin maailmassa ei jo valmiiksi olisi kyllin hankala asua.
Se oli takuulla joku mies!

2. Niissä älyttömän rumissa 70-luvun aaltopeltisissä blokkitaloista löytyy usein ärsyttävä taloudenhoitoon liittyvä virhearvio: tiskiallas ja se hana.
Välillä se hana ei ylety molempiin tiskialtaisiin (joista toinen on yhdeksässä kymmenestä tapauksesta käyttökelvoton surkean kokonsa takia) ja välillä se on liian matalalla, jolloin ei saa huuhdeltua esim. soppakattilaa.
INSINÖÖRIT. Hyvä teidän on kun kone tiskaa! Vaan otetaanpa se pois, niin siinä meillä ingenjöör-herrat ns. Hoo Moilasina rapsuttelee takaraivojaan tiskiharjoilla (kunneivät tajua mennä kylppäriin pesemään, niin me muutkin. Suihkuun ja pesulle, kulhot ja kannut ohoi!)

3. Kuka se Hoo Moilanenki sitte oli? Melkonen aputampio varmaan.

4. On takuulla joku salakähmäinen järjestäytynyt kellariliiga, joka on levittäytynyt ja soluttautunut ympäri tätä maata erinäisiin kehitysyksiköihin (niihin jotka vastaavat laitosten ergonomisuudesta, nappien, vipujen, vipstaakien, opastuskylttien ja scart-liittimien kehittymisestä palvelevammiksi yms)
Saavat pirut palkkaa siitä, että ärsyttävät meitä (että menemme ja ostamme kenkiä ja röökiä. (Tai huumeita tai kaljaa))

KUKA ON VASTUUSSA TÄSTÄ?

Tuotantoeläin män mustikkaan

Mikä ihmeen tarve ihmisen on ympättävä kalenterinsa aivan täyteen?
Niin, ettei jää yhtään kommähdysvaraa?

Kiireessä nimenomaan käy kömmähdys
(jos jokin voi mennä pieleen jne..)
saattaa mm.
kaatua pyörällä
joutua arvauskeskuksen armoille tikattavaksi.
mummo kuolla
hukata kenkänsä tai pissata housuun
- ja olla yksinkertaisesti kusessa.
(Voi myös ajaa vahingossa kissan yli ja joutua jäämään
lahjomaan silminnäkijöitä)

Saattaa myös sattua keskelle suuren suurta dilemmaa
niin kuin minä tällä viikolla:
Hukkasin kaikki koulukirjani. En ehtinyt hakea uusia,
oli istuttava niillä oppitunneilla joilla ei ole järkeä istua
kun ei ole niitä k i r j o j a.

Uupumus iskee. Pahansorttinen uupumus.
Kiireenvilkkaa ja mitä pahempi kiire, sitä enemmän uupumusta
ja mitä enemmän uupumusta,
sitä enemmän onnettomuuksia
(ja ärsyynnystä).

Hyvät ihmiset!
Sanokaa että: tännään mää en lähäre.
Sattuu kylkeen ja sattuu polveen.
Sattuu päähän ja sydämeen.
Se asia kuitenkin hoituu
ja jollei, niin ei sillä kyllä ole mitään todellista merkitystäkään.
Hosumalla ei tule muuta kuin nopeammin valmista, sano.
Ja kun tuon on sanonut, ja ottanut riskin
niin huomaa pöyristyneenä että:
KAS se pyörii sittenkin!
vaikka minä vain makaan.

Henkilökohtainen olo on kuin jyrän alle jääneellä isoisoäidillä
jolla kasvaa tuumori luomen alla ja hampaankolossa.
Rakastan syksyjä ja tätä balkanin ruutitynnyriä
jota hyvinvointiyhteiskunnaksi kutsutaan!

Ei muuta ku marjamettälle. Adjö.

Ps. Kuka vois kertoa niille kaikille hölmöille
jotka sanoo ettei pahoinvoivat nuoret saa tarpeeksi apua
että KUULKAA
Jos ongelma onkin siinä, että se pahoinvoiva kiukuttelija
ei ole paskanvertaa kiinnostunut mistään sossun böönasta
tahi koulukuramoottorista joka sen perään soittelee jotta:
ei saa juoda viinaa se on vastoin lakia
ja kuolet ku vedät röökiä.

Kerron vaan nyt
että niitä ei siinä vois niinsanotusti
paljoo vähempää kiinnostaa.

Toisena ryhmänä nähtäköön tässä nyt ne,
jotka apua tarvitsee
ja sitä suurella äänellä huutaa jotta aapuuva
niin ne ei saa!
Kunnei ole resursseja hoitaa.
Pitää soitella sille kiukku-iitalle ettei se nyt pilaa keuhkojansa siellä Siwan takana.

Repikää siitä ja kitiskää vasta sitten.

mää vaan ajattelin

että mitä ihmiset yleensä ajattelee?
(ja kuinka harvoin kenenkään tulee ylipäätään ajateltua
yhtään mitään.)
Yhteiskunnassamme on yleisesti paheksuttavaa olla ajattelematon
tietämätön kulttuuripimennossa, politiikasta pidättäytyvä.
Silti ajattelu on maan aliarvostetuin harraste!

SILLÄ (ajatelkaa nyt edes vähän):

sanan "a j a t e l l a" alkuperää
ajattelu juontaa juurensa kaukaa historiasta
muinoin ajattelu tarkoitti takaa-ajoa
saaliin metsästystä! Keihäin, villisika metsästä!
Verta, hikeä ja karhunlihaa! Suomalaisia miehiä!
He ajattelivat saaliinsa ansaan.

Ja onhan se niin.
Ajatellessa ajaa mielen asian ansaan.
Ajatuksia on siis käsiteltävä (=käsin operoitava) saaliseläiminä
ravintona
jotka ovat palkkio jahdista.

Kun on ongelma
on sille saalistettava joinkuin sanallistettava kysymys
ja sen jälkeen on ajateltava ansaan vastaus
ratkaisu pulmaan.
On siis käännettävä ympäriämpäri kaikki kivenkannot
keskityttävä ja hammasta purtava
ja siinä on työnsarkaa yltäkyllin
loppuelämäksi por favor!

Ihminen vain on typerä ihminen
(paha ja väliinpitämätön
suojautuessaan maailman vaaroilta)
ja käyttä aikansa kaikkeen muuhun.
(myös minä, toim. huom.)

Kävin tänään katsomassa TTT:n Seitsemän veljestä.
Sanoisin esityksestä jotain, ellei siitä olisi jo sanottu niin paljon.
Tulkinta ku tulkinta.
Verta, hikeä ja karhunlihaa. Suomalaista miestä!
Ajattelemassa ansoihin.

läpinäkyvä käärmepönttö ja muita unelmia

Ja har ett svenskatalande morotätare som heter Jänis jonka nimi on Ankka
(tuttavallisemmin Jänka [jaenkka])

Saatte siitä kuvia, jahka sen irokeesi kasvaa kyllin katu-uskottavaksi.

Tulin tänään ajatelleeksi ihmisten epäluuloa.
Ei vain muita, vaan myös itseä kohtaan.
Sitä, kuinka monta virhettä ihmisten tulee tehtyä
heidän luottaessaan järjen ääneen
intuition sijasta.

Olen nyt ehkä hieman jäävi tarkastelemaan tätä
tai mikä minä olen mitään sanomaan mutta luulen että..
Epävarmuus ongelmanratkaisutilanteessa koituu elämänlaadun kohtaloksi monella!
Jokainen kuitenkin haaveilee aamuöisin
sängyssä loikoillen
JOKA YÖ
omaan elämäänsä liittyvistä pienistä asioista

(kuten
- lavatansseista kukkamekossa
- missikisoihin osallistumisesta
- taulutelevisiosta
- värikkäistä varvassukista
- sinisestä jääkaapista
- läpinäkyvästä vessanpytyn kannesta (jonka sisään on upotettu käärme!)

tai siitä, että jonain päivänä luottaa intuitioonsa, eikä kadu!)

Silti. Joka päivä.
Joka ikinen päivä nämä ihmiset antavat järjen äänen puhua
sen, joka ei tiedä elämänlaadusta juuri mitään.
Noudattavat sen nyöriä
ja tajuavat vasta myöhemmin
ja katuvat
etteivät tapetoineet violetilla.

SÄÄLI.

Minun puutaloni meni sivu suun.
Ja se oli tyystin minusta riippumatonta.
Olimme jo kynät kädessä kirjoittamassa vuokrasopimusta
siltä istumalta
kunnes soi puhelin.
Tämä yksi pieni melodia muutti kaiken:
ei se nainen halunnut välikäsien aiheuttamia ongelmatilanteita.
LAITOKSEN. VALTION. Olenhan valtion lapsi, kuitenkin.

Olin jo laittanut takin päälle ja lähdössä kujakolliin kaljalle
kunnes ymmärsin, etten nyt ehdi.
Minun pitää etsiä asuntoa!
Kirjoitin muutaman paperilehtisen kauppojen seinille vietäväksi
ja lähetin sähköpostia jollekin pojalle
joka etsi kommuuninsa tyhjään huoneeseen asukasta.
Vielä minä pääsen täältä hulluluolasta pois!
Ihan omaan hulluluolaani
(joka on niin läävä
ettei kukaan huomaa jos
Jänis jonka nimi on Ankka pureskelee lattialistat pilalle)

Luojankiitos on olemassa Touko-Pouko.

pieni ihminen

Jos olisi tuttavapiirissä pieni mies, niin hulvattomaksi elämä muuttuisi!
Tiedättehän te ne luukut pankkien seinissä? Pienet, huomaamattomat teräsluukut. Niihin työnnetään avain, käännetään ja avataan ja pudotetaan kenenkään huomaamatta kameran valvovan silmän alla suojapussi sinne. Suojapussissa on ihan saatanasti rahaa, ja siksi tarvitsee renkata useamman kerran sitä aukeavan osan alla olevaa kahvaa, että ne rahat var mas ti putoaa suojaan (muuten saisi syytteen virkavirheestä ja rahanpimityksestä ja potkut tulisi aivan saletisti).
Sen pienen miehen voisi puntata sinne luukkuun. Renkuttaa kahvaa ja sulkea ja muina miehinä kiertää kortteli. Takaisin tullessa se pieni mies olisi jo kerännyt pieneen juuttikangassäkkiin monta lapinreissua! Avaisi taas, ja vetäisi kahvasta ja sujauttaisi pienet köysitikkaat sinne, niitä pitkin se kiipeäisi ja AI sitä auvoa! Siinä olisivat ihmeissään sekä meidän että muiden työnantajat! Eikä jälkeäkään rikoksesta.



Kun näin pientä miestä on kuitenkin vaikea löytää, toinen vaihtoehto olisi sellainen, jolla olisi pokkaa leikata kaikki raajansa irti. Liimais vaan kattokaas kädet ranteista eteenpäin tohon kylkiin, ja jalat nilkoista alaspäin kas reiden alkutorsoihin. Sais siinä kovaa tepastella eteenpäin päästäkseen mutta helvetin hauskalta se näyttäis ja saunanikkunasta paremmin mahtuisi sisään sellanen raajatonmies.

(viimeisestä copyright: Esimieheni Kreivi. Raiskasin sitä vähän verbaalistamalla. Ehkä videoin sen vielä teidän iloksenne!)

kaupunkikirous

Kun on oikein kauan hiljaa ja paikoillaan (minun tapauksessani yhden päivän sairaslomalla) tulee pyöriteltyä liian monta miljoonaa asiaa mielen sisällä.

On teepannuja! Polkupyöriä! Hiusvärejä! Talvitakkeja! Kenkiä! Kaninhäkkejä! Lankoja! Joululahjapaperia! (MUISTA patterit ja se kirjastomaksu!!) Kun viimein on kunnossa ja lähdössä ulos, ovi on täynnä post it -lappuja.

OSTA OSTA OSTA

Kaupunki, mainokset, näyteikkunat.

NE Manolo-ihmiset kauniissa villakankaisissa alkusyksytakeissaan

käärin maripallopaidan hiat, olen valmiina taistoon!

vai miten se meni?

Koskikeskus. Katselen kauniita asetelmia ja ikkunoihin hiipiviä syksyn värejä,

puristan kassiani tiukemmin

ja aion pysyä järjissäni.

vai miten se meni?

Vapaa valinta. Lankaa! Vain yksi kerä.

Vai sittenkin gina tricot? SYLI TÄYTEEN ja sovittamaan.

Meni noin kaksi vaatekappaletta tajutakseni, mihin ollaan luisumassa,

pakokauhun vallassa

jätin sen kaiken sinne ja juoksin pois

...suoraan herra jc:n syleilyyn.

Muutamat farkut kainaloon ja koppiin!

En ehtinyt riisua kenkiä kun jo juoksin kassan kautta ulos

(kahdet alepikkarit! pakko saada!)

Seppälä. Lastenosasto. Ruskea takki, jossa on vaaleanpunaisia ja -sinisiä pilkkuja!

Somat napit! Ajattele, kun tulee syksy ja vedän tämän hupun päähän ja hymyilen kauniisti ja työnnän kädet syvälle taskuun

näytän niin söpöltä ja kolmevuotiaalta.

Minä ostan tämän!

Kiireellä junaan. Kriisipuhelu ystävälle: hyväksyntä tuli. Ihan hyvä ostaa takki. Jotain uutta! Nauratti koko tragedia

kunnes

Junassa! Kädet täristen puristaa sitä pussia ja sitä kassia ja sitä reppua

ja sitä kaikkea omaisuutta

alkaa virkata siitä langasta

ja silmäkulmassa hiertää se seppälän pussi

ei, liian myöhäistä, sitä EI VOI PALAUTTAA

ennen kuin maanantaina.

Kärsi, kurja.

Mikä siinä kaupungin humussa sekoittaa pään?

Mikä saa ryntäilemään ympäriinsä niiden värien perässä?

Näkeehän ne ihan yhtä hyvin siellä kaupan henkarissa, kuin kotihenkarissakin.

Omistaminen ja ostaminen toimivat kuin pakokeinoina: pois omasta, tylsästä ja harmaasta elämästä. Vaatekaappi täyteen ahdistavia värejä ja elementtejä,

trendiä ja menetettyjä lapinvaelluksia..

eikä mikään näytä omalta. (Koska mikään siellä ei ole omaa.)

Joku muu valitsee ne meidän puolestamme.

Joku muu päättää, mikä väri meitä tänä syksynä rauhoittaa

mikä antaa uutta elinvoimaa

mikä väri puhaltaa muutoksen tuulet

mikä väri tänä syksynä ahdistaa meidät nurkkaan

Jokaisen tulisi ottaa mallia Nuuskamuikkusesta! Hän kun jätti ne komeat punaiset housut ostamatta, sillä niissä ei ollut hänen muotoaan.

Miksi me ostamme vääränmuotoisia?

Joka päivä uusia ja uuden tuulen värisiä ties mitä elementtejä

ja kuka saatana tämän on keksinyt?

TUOKAA TÄNNE SE
vastaamaan teoistaan

ja viemään tämä takki minulta pois

tämä takki, jota en ikimaailmassa tahdo pukea päälleni.

hups ja ainiin:

terveisiä papan luota!

Täällä on varelmat kypsiä ja karviaismarjat.

Pappa on surullinen, kun koirapaholainen meni ja potkaisi tyhjää eilen

mummu puhuu niveltulehduksistaan
ja Arisetä näyttää päivä päivältä enemmän isältään

(pienillä serkkutytöillä on päällään samanlaiset pallopaidat kuin minulla. Sattumalta!)

Sitä takkiasiaa lukuunottamatta

olen iloinen ja sinapinkeltainen!

kaksi soturia ja kesäkissa

eilen makasin kohdussani, verhon takana
aurinko helotti suoraan sairasvuoteeseen
hiki ja tuska ja pelkäsin
enkä muuta halunnut kuin tästä talosta pois!

yksi lääke ja viisi tuntia
ja kaikki oli ohi
(paitsi yskä jäi)

illalla kujakolli-siiderillä espanjalaisystäväin kanssa löysin
1. ensimmäisen asuntoehdokkaani
vanha puutalo-yksiö tahmelassa
jos vaikka löytäisin kodin
ja heräisin talviaamuihin pirun palellen
kun olen unohtanut sulkea pellit!

2. löytökissan
annettiin sille koti
vaikka pikkupojat olivat surullisia:
onhan se nyt jännittävää pitää omaa kissaa, salaa!
kissalla oli nälkä ja väsy.
onneksi se sai nyt hyvän sijaiskodin
ja tänään levitämme ilmoituksia siitä
jos joku sattuisi kaipaamaan

toisaalta toivon jo, ettei kukaan kaipaisi
että saisin puutaloni
ja veisin sen kissan kotiin
ja sen belgianpunkkarin
pienen jäniksen (joka kasvaa jättiläiseksi)
laittaisin sen valjaisiin
veisin metsään katsomaan kotiloita

ja se kamala mummeli sanoo
että ne ovat typeriä unelmia
ja että niistä pitää pudottaa typerät nuoret ihmiset
takaisin maan pinnalle
se mummeli yrittää kasvattaa minua hänenlaisekseen
kuivaksi kyrväksi
joka ei ole koskaan toteuttanut ainuttakaan unelmaansa
(sama hirviö yritti joskus sanoa,
että näytän naurettavalta kuljeskellessani ympäri pispalaa
kahvikuppi kourassa)

eikö nyt olisi aika jo lopettaa
ja rehdisti paljastaa totuus?!
1 rotu. ei se totuus voi olla niin paha
petturuutta, sanon minä

itseämme häveten kahlaamme
umpiureassa ja häviämme sieluamme
suvaitsemattomuudelle
petturuudelle!

minä haluan vain antaa sille kissalle kodin
ja saada sossun kiinni

kamalaa, että ihminen, joka on vastuussa m i n u n elämästäni
ja sen jokaisesta päätöksestä
on tavoitettavissa vain kello yhdestätoista kahteentoista
eikä silloinkaan
kun se ihana pyyhkii viinerinmurut suupielistään

ottaa kupin kahvia ja rennosti
siitä naisesta minä pidän!

ja sitten vielä

olen ajatellut, mitä kävisi, jos ryhtyisi täysin intuitiiviseksi.
sinisilmäiseksi ja rehelliseksi - absoluuttinen totuus minusta
tilanteessa kuin tilanteessa
sillä jos jotain, niin salailua ja valkoisia valheita minä vihaan.

jos kaikki lukisivat toisiaan kuin kirjaston kirjoja
..murustaisivat lukusuklaita toistensa sivuille
taittaisivat reunoja
alleviivailisivat lukunäytteitä
palauttaisivat armottomasti myöhässä.

"hullu", ne sanoisivat toisilleen käytävillä
pälyillen paheksuvasti.
eikä koskaan kukaan katuisi mitään. ei häpeäisi. hyväksyisi!

jos saisi valita. mutta joku muu tekee sen meidän puolesta
ja ahdistaa mokoma petturuus
ja illuusio.

huomenna menen mökille
syömään marjoja ja uimaan ja veneilemään!
eläköön angiina!

nukkuminen tuottaa ongelmia

liikaan uneen jää riippuvaiseksi
uneliaisuus ja uupumus
riippumatta aktiivisuudesta

muuten hyvä, mutta jos näkee unta katkenneesta sormesta ja oksentaa aamulla, on syytä valvoa edes hetki.

tai silloin, kun tietää, että on ongelma
mutta se ongelma ei saa edes nimeä
sillä suurimmat ajatukset kastetaan öisin

kun vain nukkuu
eikä ehdi ajatella tupakanmittaa kauempaa
jää linnunradan luusto kyseenalaistamatta

näkee vain kotiloita sateenkastelemilla rappusilla
(jotkut idiootit ovat liiskanneet niitä
ja niin huomasin, että kotilolla on empaattisia kykyjä:
jokaisen liiskaantuneen kotilon vierellä
suree yksi vielä hengittävä)

näkee vain ihmisiä joiden keskelle ei kuulu
joiden keskelle ei sovi
ja ihastuu niihin jokaiseen.

näkee vain linssin läpi
muttei uskalla räpsäistä
joku voi suuttua

eräänä iltana käy niin suuren keskustelun
että kaikki melkein ratkeaa!
ongelma on verbalisoitumassa!
kun saan sen sanoiksi,
löydän sille vastauksen!
ihan pian!

(nauran eikä se johdu kofeiinikolan sokerista
olenhan aika säälittävä)

siihen asti vaikenen

siis siihen säälittävyyteen
ylenkatseen alle
alennusten tasolle
maton sisällä
viissataatuhatta bakteeria
huomenna minä kirjoitan

festaripäivä

kuuma ja kaunista. odotus maistuu hiilihapoille, tuoksuu suojakertoimille ja kutittaa jalkoja.

eilisaamu kului pystytellessä telttaa ja festarimajan ohjeistuksia. pelkäsin jo, että turhaan: kun festarikansa ei antanut kuulua itsestään, olin varma, että krapula on voittanut ja he jättävät tulematta. EI, toisin kävi. saapuminen tapahtui eikä mikään jäänyt väliin.

viini, kuumuus ja hyvä seura. päivä kului kuin siivillä.

jälkeenpäin voin vain ihastella muutamien ihmisten avoimuutta ja aitoutta, yrittää muistella niitä pieniä suuria keskusteluja (taisimme löytää jotain, todella)

pyörittää ympäri, ympäri, ympäri ja juosta nurmikolla

tarttua impulssiin ja toteuttaa se

vieressäni istuneen impulssi oli vahva. hän heittäytyi maahan makaamaan, kurkisti mattotelineen jalan putkeen ja huhuili sinne (jos siellä olisi ollut joku, vaikka siili.) sanoin, että se oli hyvä teko.

illalla oli haikea halata ne,

jotka halusivat omiin koteihinsa festarimajan sijaan.          

(ihme, eivät tiedä, mistä ovat jääneet paitsi HA)

aamu. tyhjä aamu.  miksei kaikki voi jatkua vielä lopun jälkeen, miksi on noustava ja lähdettävä? oliko heistä kukaan oikeasti olemassa? 

aamu, ja etsin vastausta kysymykseen jota minulla ei ole.

tuhoontuomittua? ei suinkaan.

 jos keksitte sen,

minut löytää täältä.

<-

kun laiskottaa

raha on se mikä täällä puhuu
suullani
ja syö tiimarin. koko rahan edestä.

värejä ja liimoja ja hileitä
jotka kaatuu pitkin mattoa eikä lähde
paitsi sukanpohjissa

muutan sinut väreiksi ja hileeksi
liimalakkaan purnukan kylkeen
laitan vahingon kiertämään
kunhan joulu tulee.
tulisi ja veisi loputkin rahat.

minne sinut siis laittaisin
ilman rahaa jäisit pään sisään asumaan

näkisin sinut siellä katsomossa
uudestaan uudestaan uudestaan
itkisin ja lähtisin
ja jäisit katsomaan uudestaan uudestaan uudestaan

mutta kun on rahaa ku roskaa kudon sinut villasukkaan
sekoitan sinut turkoosiksi ja läiskin pieniin laatikoihin kukkakoristeita
ja kaik on nii kaunist et häikii

ja nyt ku on alotettu niin
siellä alhaalla
laskemassa lapsia parrasvalojen loisteessa
sinut minä kuivatan uunissa pronssisen oranssiksi
ja upotan kiehuvaan aineeseen
hämmennän miedolla lämmöllä

jätän nenänpieleen viirun väriä muistoksi

haluan niin kirjastoon.

mairitteleva tyytyväisyys :|

väsyttää, sanon. ketäpä ei? suu suppuun ja kärsi kurja. se on elämää. herätä väsyneenä tekemään asioita joita ei halua (periaattesta tai muusta hupiasiasta johtuen) tehdä jotta voi mennä väsyneenä nukkumaan herätäkseen väsyneenä seuraavaan aamuun kunnes katkeaa ja kuolee.

miksei siitä voi tehdä loppua? mikä kumman mielisairaus se on, joka saa yhteiskunnan pyörimään itsensä ympärillä niin hullua myllyä ettei meillä pienillä olisi muka resursseja nauttia elämisen hetkistä?

kiire ja hiki. ja nälkä.

painajaiset ja raskas päivä. painajaiset ja raskas päivä. painajaiset ja raskas päivä.

elamanimerkittavinesitys.blogspot.com

minä olen kypsä ja aivan punainen.
enää kolme viikkoa nahkataivaassa, josta yhden päivän maksoin vapaaksi (kuin jeesus ristillä, kyllä)
tänään olin ottaa lopputilin. pakkomyin venäläisperheen tytölle nahkatakin. se tyttö (keltaisessa kypros-lomapaidassaan) sai vaatteita seitsemälläsadalla eurolla. kysyin, oliko synttärit. ei ollut. tahtoi vain.

väärinväärinväärinväärin

kotimatkalla minua vastaantulleet vääryydet: 14
apatia: 13
väsymys: 177
tupakat: 20
kateus: on rumaa

väärinväärinväärinväärin

ja tiedän, että se on. en silti voi mitään sille, että kun stockan ovilla maiharinnauha kiertyy toisen ympäri ja astun niiden päälle ja horjahdan päistikkaa parfyymintuoksuisten manolojen juureen - kyllä se vähän sattuu.

kun te olette niin hienoja. ja kauniita. ja täydellisiä. ja te voitte huoletta ottaa lopputilin. hurmaatte kuitenkin itsellenne uuden työpaikan. ja te voitte myydä nahkatakkeja. teitä ei paina mikään. antakaa minulle se!

tai sitten syksy. se muuttaa kaiken. syksyllä lupaan, etten kirjoita tänne ainuttakaan negatiivista sanaa. kesällä nyt vaan on hiki.

tarvitsen vain ystävän jonka kanssa voi hengittää

Ensivaikutelma syntyy seitsemässä sekunnissa

1. Syksy

Tänne ja sassiin. Tule ja kestä vaikka sata vuotta. Kesä ja sen kuumuus saa ryhtymään hulluuksiin (kuten esimerkiksi bloggaamaan). Kirpeä syyssade ja ruusunmarjatee (ainoa miltään maistuva) termarista punaisen vaahteran alle. Lapasia, pipoja ja huiveja; maiharit ja villasukat ja ja ja PITÄÄ MUISTAA: kirjastomaksu.

Koulu. Minä hullu haluan kouluun. Istua niissä luokissa tuijottamassa pitkästyneinä kieppuvia lehtiä ja väsyneiden, harmaiden ihmisten raahustamista. Haluan palella. Ja tanssia jo. Syksyllä alkaa myös legioonalla jälleen uusi prokkis, mihin nyt uskaltauduin viimein hakemaan. 

Syksyllä kaikki alkaa alusta, uusi tekemisen riemu ja odotus. 

(Voi valitusvirsi, seuraa siirtymä kohtaan 2. Katkeruus)

Tila, jota hän opetti minut pelkäämään, eikä suotta - kuulen sen raskaat askeleet kannoillani kaupungilla. Väijyy hetkeä, jona se saa tilaisuuden syövyttää minutkin. Nyt sen pitää loitolla Pispalan usvainen verho, joka kannattelee minua aamuisin harjun molemmilla puolilla aukeavien järvien yläpuolella.  Rytmit, jotka johdattavat tilanteesta toiseen  ja aistimusten äärelle pakottaen sulkemaan muistot unohdukseen (sääli vain, että oli minulla hyviäkin, kai). Pysähtymättä koettavia tapaamisia ja tapahtumia. Mikäli uni pakottaa hiljentymään, mitä nykyään tapahtuu melko usein, on uppouduttava tulevaisuuteen, luomaan sille merkitystä. Ruokkia uskoa olemassaolon rajattomiin mahdollisuuksiin, maalata ne vedensinisellä, roosalla, rauhoittavin ruskean sävyin (joskus hurvittelee keltaisella, pirteän kevään vihreällä). Ikuinen vaellus muutoksen tuulen mukana. 

Pysyvyyttä on kovin helppo kadehtia. Tunkeutuminen toisten pysyvyyteen, kesäjuhlien iltasaunan yhteislauluun, siihen, jota lauletaan aina siinä hämärässä saunassa, vaikka saunassa ei saisi laulaa, siihen jonka sanoja minä en osaa). Minulla kun ei pysy mikään, edes minä. Muutos tuo mukanaan niin paljon havaittavaa, käynnistää uuden teatterin. Muutos on yksi suuri riemu, kunnes joku lakkaa kirjoittamasta vuorosanoja.

Odotan kai sitä loppua, jota seuraisi seesteisyys ja että antaisin sen pysyä. Sitäkö se jokin siinä yössä on? Mutta ihminen on pelaa kuitenkin varman päälle ja lähtee, kun tuuli on suotuisa. Antaisi minun olla, kärsimätön taikuus (kardemummalle tuoksuva) .

Paras olla varuillaan.