aamuöisin on aina yhtä kylmä.
omituiset tilanteet vaativat kohteliasta kykyä tarttua tarmokkaasti asiaan
(hamuan ulospääsyä, syitä ja ovia ja aina on yhtä pakko jäädä.)
kolmekymppinen jazzmuusikko valehtelee olevansa alle kaksikymmentä
vaikken kuule (koska hänestä ääneenpuhuminen on päällekäyvää)
ryhtyy ystäväkseni tunkeutumalla nieluuni;
miten charmantti herrasmies.
aino kävelee järveen ja hukuttautuu
ps. oikeassa lopussa aino ei hukuttaudu,
vaan kävelee järveen niin että vesi yltää vyötäisille, ja pysähtyy. muistaakseni.
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
hullu,
nyt haet sen heti takaisin mars. etkö muista että joskus ne kaikkein huonoimmat ovat niitä parhaimpia.
vaan minä en ole kala
ja minä hukun siinä kuvassa punaiseen pipoon jossa on rusetti. ja minä nauran.
Lähetä kommentti