Lentävät lausahdukset leviävät kulovalkean tavoin, itse möläyttäjä jää aina kunniasta paitsi. Epäreilua.
Aivan kuin sekin, että he, jotka toivovat olevansa tärkeitä, saavat tuoda sen suureen ääneen julki mörssäten yli niiden, jotka todella tietävät.
Niiden, jotka verkkaasti toimivat mahongintuoksuisessa tuvassa,
syksyn pimeinä iltoina säilövät omenoita talven varalle punajuuripurnukoihin.
Niiden, jotka lukevat V. Linnan tuotantoa yhä uudelleen ("mä en lainkka ymmär et mitä virkka on tommoteil tähreil jokka ei mittän te. mää hajottasin ne kaik."). Laskeutuvassa pölyssä on häivähdys iltaoranssia.
Ihmeellisten mölöttäjien varjoon jäävät ne raukat. Mölöttäjät valtaavat maailman mölötyksellään. Mölöttäjät on helppo manipuloida atkinsin dieeteille ja ostamaan kevyttuotteita, ja kun mölöttäjät ovat mölöttäneet uusimmat ja hienoimmat tutkimustuloksensa maailmalle, menee kaikki pilalle.
Jos näkisin unia, sanoisin nähneeni painajaisen. Tahtoisin valehdella, mutten viitsi, koska olen surkea sepittelijä ja jään aina kiinni.
Navetot kirkuvat tyhjillään pisin peltoja, joilla kasvaa enää hulluruohoa (talventörröttäjätkin ovat väistyneet ilmastonmuutoksen tieltä). Tuuli ulvoo valmettien tyhjissä kopeissa, homesienet tekevät pesänsä penkkien pehmusteisiin. Ruostunut, keltainen kottikärry nojaa seinään vartomassa työntäjäänsä. Tunkiota somistaa uljaan kukon sijasta vanha paha harakka. KRAA!
Valintatalon muovikassi leikkii pitkin pihaa pölypyörteessä, jää kiinni vaahteranoksaan, jossa muinaisten polvihousupoikain maja roikkuu ränsistyneenä.
En tunnusta olevani isänmaallinen, mutta kysynpä vaan: tätäkö varten meidän pappa varttui sodan jaloissa?
Maisteri Väntönen nirhaisi tästä tekstistä. Kritisoin perustelematta ja olen muutenkin ihan viisitoista. Viisitoista oli hyvä ikä, silloin saattoi vielä kylmästi polarisoida asioita ja tietää parhaiten. Jo se, että tiedän, mitä polarisointi tarkoittaa, on yhtä kuin lopun alkua.
(Viisitoistavuotiaana saattoi kirjoittaa ja maalata mitä mieleen juolahti. Nyt mieli on myrkyttynyt harkinnalla ja analyysilla. Aina on parannettavaa ja harkittavaa ja monta virstaa matkaa objektiiviseen totuuteen, jota ei ole, ja jos on, niin sillä ei ole merkitystä sillä objektiivisena se säilyy kun itsestään on kuulemma vähän hankala irtautua (jos ei sorru hallusinogeeneihin tm).
Viisitoistavuotiaana koki myös löytäneensä kaikki totuudet, ja mitä ei löytänyt, koki olevansa potentiaalinen löytämään. Ongelmat ja kysymykset suuria ja jykeviä kuin kasuunit! Nyt tietää, ettei tiedä, niin on turha pohtia; turha kirjoittaa. Vaikkei ole. Hapankaalia.)
Selälleen kaikki ikkunat ja ovet! Pakkashuuruista ristivetoa ja niska jumiin.
Aivan kuin sekin, että he, jotka toivovat olevansa tärkeitä, saavat tuoda sen suureen ääneen julki mörssäten yli niiden, jotka todella tietävät.
Niiden, jotka verkkaasti toimivat mahongintuoksuisessa tuvassa,
syksyn pimeinä iltoina säilövät omenoita talven varalle punajuuripurnukoihin.
Niiden, jotka lukevat V. Linnan tuotantoa yhä uudelleen ("mä en lainkka ymmär et mitä virkka on tommoteil tähreil jokka ei mittän te. mää hajottasin ne kaik."). Laskeutuvassa pölyssä on häivähdys iltaoranssia.
Ihmeellisten mölöttäjien varjoon jäävät ne raukat. Mölöttäjät valtaavat maailman mölötyksellään. Mölöttäjät on helppo manipuloida atkinsin dieeteille ja ostamaan kevyttuotteita, ja kun mölöttäjät ovat mölöttäneet uusimmat ja hienoimmat tutkimustuloksensa maailmalle, menee kaikki pilalle.
Jos näkisin unia, sanoisin nähneeni painajaisen. Tahtoisin valehdella, mutten viitsi, koska olen surkea sepittelijä ja jään aina kiinni.
Navetot kirkuvat tyhjillään pisin peltoja, joilla kasvaa enää hulluruohoa (talventörröttäjätkin ovat väistyneet ilmastonmuutoksen tieltä). Tuuli ulvoo valmettien tyhjissä kopeissa, homesienet tekevät pesänsä penkkien pehmusteisiin. Ruostunut, keltainen kottikärry nojaa seinään vartomassa työntäjäänsä. Tunkiota somistaa uljaan kukon sijasta vanha paha harakka. KRAA!
Valintatalon muovikassi leikkii pitkin pihaa pölypyörteessä, jää kiinni vaahteranoksaan, jossa muinaisten polvihousupoikain maja roikkuu ränsistyneenä.
En tunnusta olevani isänmaallinen, mutta kysynpä vaan: tätäkö varten meidän pappa varttui sodan jaloissa?
Maisteri Väntönen nirhaisi tästä tekstistä. Kritisoin perustelematta ja olen muutenkin ihan viisitoista. Viisitoista oli hyvä ikä, silloin saattoi vielä kylmästi polarisoida asioita ja tietää parhaiten. Jo se, että tiedän, mitä polarisointi tarkoittaa, on yhtä kuin lopun alkua.
(Viisitoistavuotiaana saattoi kirjoittaa ja maalata mitä mieleen juolahti. Nyt mieli on myrkyttynyt harkinnalla ja analyysilla. Aina on parannettavaa ja harkittavaa ja monta virstaa matkaa objektiiviseen totuuteen, jota ei ole, ja jos on, niin sillä ei ole merkitystä sillä objektiivisena se säilyy kun itsestään on kuulemma vähän hankala irtautua (jos ei sorru hallusinogeeneihin tm).
Viisitoistavuotiaana koki myös löytäneensä kaikki totuudet, ja mitä ei löytänyt, koki olevansa potentiaalinen löytämään. Ongelmat ja kysymykset suuria ja jykeviä kuin kasuunit! Nyt tietää, ettei tiedä, niin on turha pohtia; turha kirjoittaa. Vaikkei ole. Hapankaalia.)
Selälleen kaikki ikkunat ja ovet! Pakkashuuruista ristivetoa ja niska jumiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti