1. ihmiset käyttävät tuhansia sanoja kuvaamaan sitä, mistä pitäisi salaa uneksia. hukuttavat toisensa tuntemuksiin, joita suihkuaa kuin hanasta ja kaikki valuu viemäriin. viemäri kiehuu yli, valtaa kaupungin kadut ja kodit. niiden paikka on maan alla - ei meidän kuulu tunnistaa elinehtojamme.
2. illat, jolloin istuu tunniksi ikkunalle kynän ja paperin kanssa ajatuksetta (ihan vain katsoakseen minne viiva vie), paljastavat syksyn tulleen takaisin. tunniksi tai kahdeksaksi minuutiksi, mutta kun aurinko laskee, heijastaa se ikkunasta esiin kyynelpolut. niitä sinä et näe, pesen ne pois ennen iltaa.
3. syksy saapui niin kuin se nyt saapuu. eräänä päivänä löysin itseni tökkimästä kohmettunutta perhosta, joka keinui viiman armoilla vartalonsa varassa. en ollut aiemmin tullut katsoneeksi perhosta tarkemmin, nähneeksi vartaloa loisteliailta siiviltä. satoi saatanasti, sielu routi. sateenkaaren väreissä kylpevä kaulahuivi oli kietaistu köhivän kurkun lämmikkeeksi kahdeksan kertaa.
4. Linja-auto jättää naisen pienen, aution parkkipaikan laidalle, silloin, kun hän ei ole jalan. Vieraat jättävät autonsa parkkipaikalle, naisella autoa ei ole, eikä talon isännällä, vaikka tämä enemmän kuin kernaasti kulkupelin tahtoisi. Isännästä on julkisten armoilla on vain rahvas, jalan kulku on nykymiehessä heikkouden merkki. Heikkouden tai hinttiyden. Nainen on yrittänyt kääntää isännän päätä tuloksetta, mutta eipä ole mieskään hennonut autokaupoille lähteä. Autosta käytävät keskustelut ovat muodostuneet turvalliseksi rutiiniksi. Isännän hymy on hoopo, naisen järkähtämättömyys hellyyttää häntä.
5. On uskallettava tehdä asioita sydämellä. Järki hautaa herkkyyden syvälle maan alle eikä mikään liikuta eikä kukaan kosketa.
6. Talvella pyydän sinua kuuntelemaan lumen narsketta askeleen alla.
