Hän on leiponut koko päivän pullaa ja loppupäivän aikoo syödä sitä.
Syksy odottaa ikuistamistaan ja pyykkipuistosta avautuva järvimaisema vaatii kutsumaan kaikki koolle katselemaan. Hän pysähtyy hetkeksi joka on hänen.
Suurista ikkunoista tulvii vielä hetken valoa. Vaaleanpunaisen hetken jälkeen tulee sininen joka päättyy pimeään, pitkään hetkeen. Aamulla kaikki alkaa alusta ja hetkessä on jälleen kaikki värit, kuulaina ja kirkkaina kuin tytön posket tai persikka.
Elämä koostuu hetkistä jotka ovat hänen. Hän näkee kaikki elämät hetkistään käsin. Hetkeen on tartuttava, kuunneltava ja vastattava sen pyyntöön, muttei välttämättä, sillä jos välttämättä, hetki muuttuu suoritteeksi jonka hän arvostelee. Hetken vuoksi ei kannata rankoa.
Vaikka rankominen tuntuu olevan olemassa pysymisen tae.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti