Mistä näitä hybridikissoja oikeen tulee? ja muita sisäpiirivitsejä.

tämä on teijona

Helppo sitä on Suomenmaan kaupunkeja kierrellä, hypätä juniin ja linja-autoihin, päästellä pohjoisesta Hankoon jumalatoonta kyytiä vailla huolta huomisesta. Vaan yritäpä päästä Eurooppaan tai edes metsään. Metsään tahi Euroopan kaupunkeihin (Lontooseen tai Pariisiin, sama se) halajaa matkanneen mieli, mutta ei. Viime viikolla kariutui matka mökille, yksin ei ole hauska kalastaa. Tänään kariutui ensin matka merille, Rauman saaristoon kiitos sään, ja jälkimmäiseksi lystiksi retki Lontooseen tyssäsi Tuiskulaan, kiitos vr:n henkilöstön kutka eivät saaneet minua kiinni ilmoittaakseen että iltavuoro Porista Tampereelle on lakkautettu. Kirotut! Tee nyt näiden kanssa vallankumousta, karista nyt kotikontujen pölyt kannoista kun alla on tosiaan vain ne kannat ja ympärillä kilometritolkulla peltoa. Peltoa, peltoa.

Kävisin siis käymään ahon laitaa minä iliman paitaa, mutta jotkin voimat estävät tekemästä matkaa. KRP? Valtio? Liikerit?? Kuka tästä on vastuussa?

Onneksi tässä pienen kylän suuressa torpassa on kylän mainioin kotiteatteri ja kattavin animaatiovalikoima, Madagaskar 2 - escape to Africa (suosittelen) sekä Kung Fu Panda (en tiedä sanoa vielä) plakkarissa; jälleen freecard muutamiin pöytäkeskusteluihin joissa olisin ilman tätä etappia jäänyt taasen ulkopuoliseksi.

Ajan hermoilta tipahtelu koituu matkaajan vihulaiseksi. Toki sitä murjoo kaskua jos toista riennoistaan, mutta kuta kiinnostaa kuulla moisia? Ajan hermoilla on pysyttävä, sillä hervottoman kollektiivihepulitilan saavuttaakseen on matkailijan pysyttävä aloillaan tovi jos toinenkin, sillä satunnaisesti pöydässä poikkeava ei kuinkaan voi käsittää, mikä niissä avaruusliikereissä ja lentolupakirjoissa nyt oli niin hauskaa. Ja tästä edemmäs, kas, piiristä ken lähtee, se piirin huulen taakseen heittää - palatessaan on vallan pudonnut, sillä kuka jaksaa kerrata poissaolleelle kaskun kehityskaarta - uhmaiästä murrosikään, saattaapa olla että on jo lentänyt pesästä koko kasku.

On psyykattava itseään; eivät ne sisäpiirivitsien esiäidit, kuoriutumassa olevat tiettyä viikonloppua viettäneen porukan yhteensitojat, kovin hillittömiä kuitenkaan olleet, ja hillitönkin voi olla olematta hauska. Joukkohysteriaa!

viime kerrasta on aikaa

Sitä kun kerran jättää kirjoittamatta, on helppo jättää uudestaan ja sitä seuraavana päivänä.

Kun kaikki on oikein ja hyvin, on vaikea kirjoittaa siitä nokkelasti - pyrin varsin usein kuorruttamaan kokemukseni satiirimarengilla ja kiertämään karvaita kiivejä kruunuiksi. Näin ollen on jäänyt kertomatta moni seikkailu;
Turku, Kajaani ja Tuiskula. Jazzin pyörteitä paviljongissa, makkarankääntelyä lapsuuden maisemissa, ensi-iltoja ja esityksiä ja minusta löytyi muusikonpentu, vielä untuvikko, mutta hyvää vauhtia kuoriutumassa on se. Hulvattomia hetkiä kerrassaan ja hulvattomia kohtaamisia. Tiesittekö, että Turussa on anniskelu, jossa bingotaan joka tiistai? Siellä taideakatemian värikäs väki kisailee kumiankoista ja juomakupongeista ja hurlumhei! Nyt tiedätte.

Tänään leivoin sämpylöitä ja hiekkakakkuja (resepti sanoi että suklaapisarapipari tulee siitä, mutta hiekkakakulta se hampaissa tuntuu.)

Tiesittekö 2. että pajunköysi ei ole vain fraasia varten lausuttu sana, vaan että sillä voi sitoa oksat yhteen ja rakentaa oksista talon? Tai vihdan, vitsakseksi kutsuttu sitkosköysi kestää kietomista murtumatta ja on oikein oiva asia.

Talosta tuli piskuinen mutta talo kuitenkin.

Sain huuliharpun! Isältä. Jos joku pyytää sävelmää, olen pulassa. Mutta niin onnellinen! omistan sentään huuliharpun. Muikkusen Nuuskan kanssa istuskellaan sitten silloilla keväisin ja hengitellään kevätsävelmät ja herätetään koko laakson väki.

Lienette nähneet, että tästä ei seuraa mitään huonoa, lopetan tähän, täpisen vaaleassa kesäyössä ja kun näen tähdenlennon, muistan olentoa joka kertoi toivovansa joka kerta maailmasta vähän parempaa paikkaa (ja toivon ihmisille enemmän iloa, piirun verran.)