AJAN HENKI

Tänä päivänä ei löydy asiaa, jolle saisi nauraa.
Teennäistä paskaa on jauhettava, jottei loukkaisi kenenkään uskonnollista vakaumusta
tai ihmisoikeuksia. On oltava sovinnainen ja kumarreltava jokaiseen suuntaan, pyllistämättä silti kenellekään.
Mahdoton tehtävä - sen voitte varmistaa TYK:n oppilailta, jotka tänäkin vuonna ovat saaneet palvoa abeja (tämäkin toki kiellettiin, sillä se loukkaa nimenomaan sitä vakaumusta)

Sensuuri iskee kouluihin, työpaikoille, mediaan ja koteihin vahvempana kuin ikinä, ennustan.
Ajan henki on kuulemani mukaan se, että nykypäivän nuoret reagoivat niin herkästi,
että kirosanoja ei voi käyttää ja seksistinen huumori on turhan rajua.
Pienet viattomat joutuvat psykoosiin, joten mustista asioista on tehtävä tabu.

Näin, hienosti, pyyhkimällä huumorin maailmasta
pelastamme sen!
Vaietaan ja hyssytellään synkkyyksistä, niin tuolit saavat rauhassa lennellä lähiöissä jatkossakin!
(kunhan yhteiskoulun lukio ei vietä orjapäiviä...)

Henkilökohtaisesti voin ilmoittaa tahtovani pois tästä likaisten lähiöiden,
petettyjen odotusten viinanhuuruseista maailmasta.
Pois rahisevasta hengityksestä,
pois pienten, hylättyjen sielujen autiomaasta.

Sinne, missä hymy kohtaa hymyn.
Puhtaalla keittiönpöydällä höyryää kahvi sekä pehmeä kerma.
Lapset leikiten riemuitsevat silkkaa elämiseniloa!
Sinne, missä tanssitaan aamuun asti,
ja kun väsytään, asetutaan rakkaan viereen nukkumaan
eikä heitellä ketään esineillä.
Sinne missä sanotaan kiitos ja anteeksi ja ystävä
ja nauretaan maailman julmuuksille.

Taas minä mangun. Vaikka kaikki on kivaa
ja saunaki lämmin!
Tällaisia me ihmiset olemme.
Tyytymättömiä ja niin ihanan täydellisiä.
Teretulemast jokanen suuri päättäjä

Sannin plokista löytyy vastaus jokaiseen ongelmaan!

(Kirjoittaja on juuri järjestänyt kaksipäiväisen orjuutusfestivaalin
minkäänlaisiin etiikansääntöihin katsomatta)

Kiireen vilkkaa

Siunattu syksy!

Kiire tappaa kyvyn ajatella luovasti
tai oikeammin yhtään mitään sitäkään vähää mitä ennen tätä.
Höpö höpö, pullaa aamupalaksi ja koulunpenkille
tekemään päätöksiä!

Elämä on yhtä päätösten varassa keikkumista.
On tiedettävä haluaako filosofiksi vai psykologiksi,
kirjailijaksi vai näyttelijäksi (vai ehkä ydinfyysikoksi?)
Pitää tietää, minkä värisen maton haluaa
ja mitä sarjaa astioita.
Asunto keskustasta vai Multisillan metsästä?
Jos sittenkin lähtisi pohjoiseen? (siellä olis halpaa ja puroja)

Päivän kysymys: Miksi kaikki ei voisi olla i han sa ma?
Helpottaisi kummasti jos tietäisi varmasti,
ettei kuitenkaan pysty vaikuttamaan asiaan.
Elämä vain tulisi ja olisi ja menisi,
silloin ei tarvitsisi aina harmitella ja jossitella
(turhuuksia!)

(Ainakin nuoren naisen) Mieli sitä paitsi muuttuu niin tiuhaan
että kohta on Matti kukkarolla
- ja juo viimeisetkin.
Varsinkin kun kaupoissa myydään huijarihousuja,
niitä, jotka venyy ensimmäisen käytön jälkeen niin muodottoman suuriksi
että nätti tyttö muuttuu rekkalesbohirviöksi
eikä takuulla löydä ikinä kunnon miestä (eikä siis perheautoa eikä motskaria eikä omakotitaloa) !

Kunnon miehet kun ovat yhtä harvassa kuin varmat päätökset
ja hyvät housukaupat!
(Ja jahka satut löytämään miehen joka silittää paitansa
on hänellä takuulla fetissi joko äitinsä alusvaatteisiin
tai sitten hän tahtoo kertoa sinulle Totuudesta.)

Kyllä se nyt kaikkien pitäisi tietää että

"Ei elämässä oo mitään apsoluuttisia totuuksia
riittää ku osaa taivuttaa verbit."
Sirkka-Liisa DuPont

IDIOOTIT

1. Kuka helvetin idiootti on suunnitellut televiission scart-liittimen paikan?
Minkä syyn takia sen pitää olla sen valtavan möntin takana?
Minkä takia se ei voi olla yläreunassa?
Täytyy aina venyä infernaalisen akrobaattisiin asentoihin kun vaihtaa televiissioon liitettävää härveliä (ja pudottaa kaiken siitä ympäriltä säpäleiksi ja ärsyyntyy)
Niinkuin maailmassa ei jo valmiiksi olisi kyllin hankala asua.
Se oli takuulla joku mies!

2. Niissä älyttömän rumissa 70-luvun aaltopeltisissä blokkitaloista löytyy usein ärsyttävä taloudenhoitoon liittyvä virhearvio: tiskiallas ja se hana.
Välillä se hana ei ylety molempiin tiskialtaisiin (joista toinen on yhdeksässä kymmenestä tapauksesta käyttökelvoton surkean kokonsa takia) ja välillä se on liian matalalla, jolloin ei saa huuhdeltua esim. soppakattilaa.
INSINÖÖRIT. Hyvä teidän on kun kone tiskaa! Vaan otetaanpa se pois, niin siinä meillä ingenjöör-herrat ns. Hoo Moilasina rapsuttelee takaraivojaan tiskiharjoilla (kunneivät tajua mennä kylppäriin pesemään, niin me muutkin. Suihkuun ja pesulle, kulhot ja kannut ohoi!)

3. Kuka se Hoo Moilanenki sitte oli? Melkonen aputampio varmaan.

4. On takuulla joku salakähmäinen järjestäytynyt kellariliiga, joka on levittäytynyt ja soluttautunut ympäri tätä maata erinäisiin kehitysyksiköihin (niihin jotka vastaavat laitosten ergonomisuudesta, nappien, vipujen, vipstaakien, opastuskylttien ja scart-liittimien kehittymisestä palvelevammiksi yms)
Saavat pirut palkkaa siitä, että ärsyttävät meitä (että menemme ja ostamme kenkiä ja röökiä. (Tai huumeita tai kaljaa))

KUKA ON VASTUUSSA TÄSTÄ?

Tuotantoeläin män mustikkaan

Mikä ihmeen tarve ihmisen on ympättävä kalenterinsa aivan täyteen?
Niin, ettei jää yhtään kommähdysvaraa?

Kiireessä nimenomaan käy kömmähdys
(jos jokin voi mennä pieleen jne..)
saattaa mm.
kaatua pyörällä
joutua arvauskeskuksen armoille tikattavaksi.
mummo kuolla
hukata kenkänsä tai pissata housuun
- ja olla yksinkertaisesti kusessa.
(Voi myös ajaa vahingossa kissan yli ja joutua jäämään
lahjomaan silminnäkijöitä)

Saattaa myös sattua keskelle suuren suurta dilemmaa
niin kuin minä tällä viikolla:
Hukkasin kaikki koulukirjani. En ehtinyt hakea uusia,
oli istuttava niillä oppitunneilla joilla ei ole järkeä istua
kun ei ole niitä k i r j o j a.

Uupumus iskee. Pahansorttinen uupumus.
Kiireenvilkkaa ja mitä pahempi kiire, sitä enemmän uupumusta
ja mitä enemmän uupumusta,
sitä enemmän onnettomuuksia
(ja ärsyynnystä).

Hyvät ihmiset!
Sanokaa että: tännään mää en lähäre.
Sattuu kylkeen ja sattuu polveen.
Sattuu päähän ja sydämeen.
Se asia kuitenkin hoituu
ja jollei, niin ei sillä kyllä ole mitään todellista merkitystäkään.
Hosumalla ei tule muuta kuin nopeammin valmista, sano.
Ja kun tuon on sanonut, ja ottanut riskin
niin huomaa pöyristyneenä että:
KAS se pyörii sittenkin!
vaikka minä vain makaan.

Henkilökohtainen olo on kuin jyrän alle jääneellä isoisoäidillä
jolla kasvaa tuumori luomen alla ja hampaankolossa.
Rakastan syksyjä ja tätä balkanin ruutitynnyriä
jota hyvinvointiyhteiskunnaksi kutsutaan!

Ei muuta ku marjamettälle. Adjö.

Ps. Kuka vois kertoa niille kaikille hölmöille
jotka sanoo ettei pahoinvoivat nuoret saa tarpeeksi apua
että KUULKAA
Jos ongelma onkin siinä, että se pahoinvoiva kiukuttelija
ei ole paskanvertaa kiinnostunut mistään sossun böönasta
tahi koulukuramoottorista joka sen perään soittelee jotta:
ei saa juoda viinaa se on vastoin lakia
ja kuolet ku vedät röökiä.

Kerron vaan nyt
että niitä ei siinä vois niinsanotusti
paljoo vähempää kiinnostaa.

Toisena ryhmänä nähtäköön tässä nyt ne,
jotka apua tarvitsee
ja sitä suurella äänellä huutaa jotta aapuuva
niin ne ei saa!
Kunnei ole resursseja hoitaa.
Pitää soitella sille kiukku-iitalle ettei se nyt pilaa keuhkojansa siellä Siwan takana.

Repikää siitä ja kitiskää vasta sitten.

mää vaan ajattelin

että mitä ihmiset yleensä ajattelee?
(ja kuinka harvoin kenenkään tulee ylipäätään ajateltua
yhtään mitään.)
Yhteiskunnassamme on yleisesti paheksuttavaa olla ajattelematon
tietämätön kulttuuripimennossa, politiikasta pidättäytyvä.
Silti ajattelu on maan aliarvostetuin harraste!

SILLÄ (ajatelkaa nyt edes vähän):

sanan "a j a t e l l a" alkuperää
ajattelu juontaa juurensa kaukaa historiasta
muinoin ajattelu tarkoitti takaa-ajoa
saaliin metsästystä! Keihäin, villisika metsästä!
Verta, hikeä ja karhunlihaa! Suomalaisia miehiä!
He ajattelivat saaliinsa ansaan.

Ja onhan se niin.
Ajatellessa ajaa mielen asian ansaan.
Ajatuksia on siis käsiteltävä (=käsin operoitava) saaliseläiminä
ravintona
jotka ovat palkkio jahdista.

Kun on ongelma
on sille saalistettava joinkuin sanallistettava kysymys
ja sen jälkeen on ajateltava ansaan vastaus
ratkaisu pulmaan.
On siis käännettävä ympäriämpäri kaikki kivenkannot
keskityttävä ja hammasta purtava
ja siinä on työnsarkaa yltäkyllin
loppuelämäksi por favor!

Ihminen vain on typerä ihminen
(paha ja väliinpitämätön
suojautuessaan maailman vaaroilta)
ja käyttä aikansa kaikkeen muuhun.
(myös minä, toim. huom.)

Kävin tänään katsomassa TTT:n Seitsemän veljestä.
Sanoisin esityksestä jotain, ellei siitä olisi jo sanottu niin paljon.
Tulkinta ku tulkinta.
Verta, hikeä ja karhunlihaa. Suomalaista miestä!
Ajattelemassa ansoihin.

läpinäkyvä käärmepönttö ja muita unelmia

Ja har ett svenskatalande morotätare som heter Jänis jonka nimi on Ankka
(tuttavallisemmin Jänka [jaenkka])

Saatte siitä kuvia, jahka sen irokeesi kasvaa kyllin katu-uskottavaksi.

Tulin tänään ajatelleeksi ihmisten epäluuloa.
Ei vain muita, vaan myös itseä kohtaan.
Sitä, kuinka monta virhettä ihmisten tulee tehtyä
heidän luottaessaan järjen ääneen
intuition sijasta.

Olen nyt ehkä hieman jäävi tarkastelemaan tätä
tai mikä minä olen mitään sanomaan mutta luulen että..
Epävarmuus ongelmanratkaisutilanteessa koituu elämänlaadun kohtaloksi monella!
Jokainen kuitenkin haaveilee aamuöisin
sängyssä loikoillen
JOKA YÖ
omaan elämäänsä liittyvistä pienistä asioista

(kuten
- lavatansseista kukkamekossa
- missikisoihin osallistumisesta
- taulutelevisiosta
- värikkäistä varvassukista
- sinisestä jääkaapista
- läpinäkyvästä vessanpytyn kannesta (jonka sisään on upotettu käärme!)

tai siitä, että jonain päivänä luottaa intuitioonsa, eikä kadu!)

Silti. Joka päivä.
Joka ikinen päivä nämä ihmiset antavat järjen äänen puhua
sen, joka ei tiedä elämänlaadusta juuri mitään.
Noudattavat sen nyöriä
ja tajuavat vasta myöhemmin
ja katuvat
etteivät tapetoineet violetilla.

SÄÄLI.

Minun puutaloni meni sivu suun.
Ja se oli tyystin minusta riippumatonta.
Olimme jo kynät kädessä kirjoittamassa vuokrasopimusta
siltä istumalta
kunnes soi puhelin.
Tämä yksi pieni melodia muutti kaiken:
ei se nainen halunnut välikäsien aiheuttamia ongelmatilanteita.
LAITOKSEN. VALTION. Olenhan valtion lapsi, kuitenkin.

Olin jo laittanut takin päälle ja lähdössä kujakolliin kaljalle
kunnes ymmärsin, etten nyt ehdi.
Minun pitää etsiä asuntoa!
Kirjoitin muutaman paperilehtisen kauppojen seinille vietäväksi
ja lähetin sähköpostia jollekin pojalle
joka etsi kommuuninsa tyhjään huoneeseen asukasta.
Vielä minä pääsen täältä hulluluolasta pois!
Ihan omaan hulluluolaani
(joka on niin läävä
ettei kukaan huomaa jos
Jänis jonka nimi on Ankka pureskelee lattialistat pilalle)

Luojankiitos on olemassa Touko-Pouko.

pieni ihminen

Jos olisi tuttavapiirissä pieni mies, niin hulvattomaksi elämä muuttuisi!
Tiedättehän te ne luukut pankkien seinissä? Pienet, huomaamattomat teräsluukut. Niihin työnnetään avain, käännetään ja avataan ja pudotetaan kenenkään huomaamatta kameran valvovan silmän alla suojapussi sinne. Suojapussissa on ihan saatanasti rahaa, ja siksi tarvitsee renkata useamman kerran sitä aukeavan osan alla olevaa kahvaa, että ne rahat var mas ti putoaa suojaan (muuten saisi syytteen virkavirheestä ja rahanpimityksestä ja potkut tulisi aivan saletisti).
Sen pienen miehen voisi puntata sinne luukkuun. Renkuttaa kahvaa ja sulkea ja muina miehinä kiertää kortteli. Takaisin tullessa se pieni mies olisi jo kerännyt pieneen juuttikangassäkkiin monta lapinreissua! Avaisi taas, ja vetäisi kahvasta ja sujauttaisi pienet köysitikkaat sinne, niitä pitkin se kiipeäisi ja AI sitä auvoa! Siinä olisivat ihmeissään sekä meidän että muiden työnantajat! Eikä jälkeäkään rikoksesta.



Kun näin pientä miestä on kuitenkin vaikea löytää, toinen vaihtoehto olisi sellainen, jolla olisi pokkaa leikata kaikki raajansa irti. Liimais vaan kattokaas kädet ranteista eteenpäin tohon kylkiin, ja jalat nilkoista alaspäin kas reiden alkutorsoihin. Sais siinä kovaa tepastella eteenpäin päästäkseen mutta helvetin hauskalta se näyttäis ja saunanikkunasta paremmin mahtuisi sisään sellanen raajatonmies.

(viimeisestä copyright: Esimieheni Kreivi. Raiskasin sitä vähän verbaalistamalla. Ehkä videoin sen vielä teidän iloksenne!)

kaupunkikirous

Kun on oikein kauan hiljaa ja paikoillaan (minun tapauksessani yhden päivän sairaslomalla) tulee pyöriteltyä liian monta miljoonaa asiaa mielen sisällä.

On teepannuja! Polkupyöriä! Hiusvärejä! Talvitakkeja! Kenkiä! Kaninhäkkejä! Lankoja! Joululahjapaperia! (MUISTA patterit ja se kirjastomaksu!!) Kun viimein on kunnossa ja lähdössä ulos, ovi on täynnä post it -lappuja.

OSTA OSTA OSTA

Kaupunki, mainokset, näyteikkunat.

NE Manolo-ihmiset kauniissa villakankaisissa alkusyksytakeissaan

käärin maripallopaidan hiat, olen valmiina taistoon!

vai miten se meni?

Koskikeskus. Katselen kauniita asetelmia ja ikkunoihin hiipiviä syksyn värejä,

puristan kassiani tiukemmin

ja aion pysyä järjissäni.

vai miten se meni?

Vapaa valinta. Lankaa! Vain yksi kerä.

Vai sittenkin gina tricot? SYLI TÄYTEEN ja sovittamaan.

Meni noin kaksi vaatekappaletta tajutakseni, mihin ollaan luisumassa,

pakokauhun vallassa

jätin sen kaiken sinne ja juoksin pois

...suoraan herra jc:n syleilyyn.

Muutamat farkut kainaloon ja koppiin!

En ehtinyt riisua kenkiä kun jo juoksin kassan kautta ulos

(kahdet alepikkarit! pakko saada!)

Seppälä. Lastenosasto. Ruskea takki, jossa on vaaleanpunaisia ja -sinisiä pilkkuja!

Somat napit! Ajattele, kun tulee syksy ja vedän tämän hupun päähän ja hymyilen kauniisti ja työnnän kädet syvälle taskuun

näytän niin söpöltä ja kolmevuotiaalta.

Minä ostan tämän!

Kiireellä junaan. Kriisipuhelu ystävälle: hyväksyntä tuli. Ihan hyvä ostaa takki. Jotain uutta! Nauratti koko tragedia

kunnes

Junassa! Kädet täristen puristaa sitä pussia ja sitä kassia ja sitä reppua

ja sitä kaikkea omaisuutta

alkaa virkata siitä langasta

ja silmäkulmassa hiertää se seppälän pussi

ei, liian myöhäistä, sitä EI VOI PALAUTTAA

ennen kuin maanantaina.

Kärsi, kurja.

Mikä siinä kaupungin humussa sekoittaa pään?

Mikä saa ryntäilemään ympäriinsä niiden värien perässä?

Näkeehän ne ihan yhtä hyvin siellä kaupan henkarissa, kuin kotihenkarissakin.

Omistaminen ja ostaminen toimivat kuin pakokeinoina: pois omasta, tylsästä ja harmaasta elämästä. Vaatekaappi täyteen ahdistavia värejä ja elementtejä,

trendiä ja menetettyjä lapinvaelluksia..

eikä mikään näytä omalta. (Koska mikään siellä ei ole omaa.)

Joku muu valitsee ne meidän puolestamme.

Joku muu päättää, mikä väri meitä tänä syksynä rauhoittaa

mikä antaa uutta elinvoimaa

mikä väri puhaltaa muutoksen tuulet

mikä väri tänä syksynä ahdistaa meidät nurkkaan

Jokaisen tulisi ottaa mallia Nuuskamuikkusesta! Hän kun jätti ne komeat punaiset housut ostamatta, sillä niissä ei ollut hänen muotoaan.

Miksi me ostamme vääränmuotoisia?

Joka päivä uusia ja uuden tuulen värisiä ties mitä elementtejä

ja kuka saatana tämän on keksinyt?

TUOKAA TÄNNE SE
vastaamaan teoistaan

ja viemään tämä takki minulta pois

tämä takki, jota en ikimaailmassa tahdo pukea päälleni.

hups ja ainiin:

terveisiä papan luota!

Täällä on varelmat kypsiä ja karviaismarjat.

Pappa on surullinen, kun koirapaholainen meni ja potkaisi tyhjää eilen

mummu puhuu niveltulehduksistaan
ja Arisetä näyttää päivä päivältä enemmän isältään

(pienillä serkkutytöillä on päällään samanlaiset pallopaidat kuin minulla. Sattumalta!)

Sitä takkiasiaa lukuunottamatta

olen iloinen ja sinapinkeltainen!

kaksi soturia ja kesäkissa

eilen makasin kohdussani, verhon takana
aurinko helotti suoraan sairasvuoteeseen
hiki ja tuska ja pelkäsin
enkä muuta halunnut kuin tästä talosta pois!

yksi lääke ja viisi tuntia
ja kaikki oli ohi
(paitsi yskä jäi)

illalla kujakolli-siiderillä espanjalaisystäväin kanssa löysin
1. ensimmäisen asuntoehdokkaani
vanha puutalo-yksiö tahmelassa
jos vaikka löytäisin kodin
ja heräisin talviaamuihin pirun palellen
kun olen unohtanut sulkea pellit!

2. löytökissan
annettiin sille koti
vaikka pikkupojat olivat surullisia:
onhan se nyt jännittävää pitää omaa kissaa, salaa!
kissalla oli nälkä ja väsy.
onneksi se sai nyt hyvän sijaiskodin
ja tänään levitämme ilmoituksia siitä
jos joku sattuisi kaipaamaan

toisaalta toivon jo, ettei kukaan kaipaisi
että saisin puutaloni
ja veisin sen kissan kotiin
ja sen belgianpunkkarin
pienen jäniksen (joka kasvaa jättiläiseksi)
laittaisin sen valjaisiin
veisin metsään katsomaan kotiloita

ja se kamala mummeli sanoo
että ne ovat typeriä unelmia
ja että niistä pitää pudottaa typerät nuoret ihmiset
takaisin maan pinnalle
se mummeli yrittää kasvattaa minua hänenlaisekseen
kuivaksi kyrväksi
joka ei ole koskaan toteuttanut ainuttakaan unelmaansa
(sama hirviö yritti joskus sanoa,
että näytän naurettavalta kuljeskellessani ympäri pispalaa
kahvikuppi kourassa)

eikö nyt olisi aika jo lopettaa
ja rehdisti paljastaa totuus?!
1 rotu. ei se totuus voi olla niin paha
petturuutta, sanon minä

itseämme häveten kahlaamme
umpiureassa ja häviämme sieluamme
suvaitsemattomuudelle
petturuudelle!

minä haluan vain antaa sille kissalle kodin
ja saada sossun kiinni

kamalaa, että ihminen, joka on vastuussa m i n u n elämästäni
ja sen jokaisesta päätöksestä
on tavoitettavissa vain kello yhdestätoista kahteentoista
eikä silloinkaan
kun se ihana pyyhkii viinerinmurut suupielistään

ottaa kupin kahvia ja rennosti
siitä naisesta minä pidän!

ja sitten vielä

olen ajatellut, mitä kävisi, jos ryhtyisi täysin intuitiiviseksi.
sinisilmäiseksi ja rehelliseksi - absoluuttinen totuus minusta
tilanteessa kuin tilanteessa
sillä jos jotain, niin salailua ja valkoisia valheita minä vihaan.

jos kaikki lukisivat toisiaan kuin kirjaston kirjoja
..murustaisivat lukusuklaita toistensa sivuille
taittaisivat reunoja
alleviivailisivat lukunäytteitä
palauttaisivat armottomasti myöhässä.

"hullu", ne sanoisivat toisilleen käytävillä
pälyillen paheksuvasti.
eikä koskaan kukaan katuisi mitään. ei häpeäisi. hyväksyisi!

jos saisi valita. mutta joku muu tekee sen meidän puolesta
ja ahdistaa mokoma petturuus
ja illuusio.

huomenna menen mökille
syömään marjoja ja uimaan ja veneilemään!
eläköön angiina!