nukkuminen tuottaa ongelmia

liikaan uneen jää riippuvaiseksi
uneliaisuus ja uupumus
riippumatta aktiivisuudesta

muuten hyvä, mutta jos näkee unta katkenneesta sormesta ja oksentaa aamulla, on syytä valvoa edes hetki.

tai silloin, kun tietää, että on ongelma
mutta se ongelma ei saa edes nimeä
sillä suurimmat ajatukset kastetaan öisin

kun vain nukkuu
eikä ehdi ajatella tupakanmittaa kauempaa
jää linnunradan luusto kyseenalaistamatta

näkee vain kotiloita sateenkastelemilla rappusilla
(jotkut idiootit ovat liiskanneet niitä
ja niin huomasin, että kotilolla on empaattisia kykyjä:
jokaisen liiskaantuneen kotilon vierellä
suree yksi vielä hengittävä)

näkee vain ihmisiä joiden keskelle ei kuulu
joiden keskelle ei sovi
ja ihastuu niihin jokaiseen.

näkee vain linssin läpi
muttei uskalla räpsäistä
joku voi suuttua

eräänä iltana käy niin suuren keskustelun
että kaikki melkein ratkeaa!
ongelma on verbalisoitumassa!
kun saan sen sanoiksi,
löydän sille vastauksen!
ihan pian!

(nauran eikä se johdu kofeiinikolan sokerista
olenhan aika säälittävä)

siihen asti vaikenen

siis siihen säälittävyyteen
ylenkatseen alle
alennusten tasolle
maton sisällä
viissataatuhatta bakteeria
huomenna minä kirjoitan

festaripäivä

kuuma ja kaunista. odotus maistuu hiilihapoille, tuoksuu suojakertoimille ja kutittaa jalkoja.

eilisaamu kului pystytellessä telttaa ja festarimajan ohjeistuksia. pelkäsin jo, että turhaan: kun festarikansa ei antanut kuulua itsestään, olin varma, että krapula on voittanut ja he jättävät tulematta. EI, toisin kävi. saapuminen tapahtui eikä mikään jäänyt väliin.

viini, kuumuus ja hyvä seura. päivä kului kuin siivillä.

jälkeenpäin voin vain ihastella muutamien ihmisten avoimuutta ja aitoutta, yrittää muistella niitä pieniä suuria keskusteluja (taisimme löytää jotain, todella)

pyörittää ympäri, ympäri, ympäri ja juosta nurmikolla

tarttua impulssiin ja toteuttaa se

vieressäni istuneen impulssi oli vahva. hän heittäytyi maahan makaamaan, kurkisti mattotelineen jalan putkeen ja huhuili sinne (jos siellä olisi ollut joku, vaikka siili.) sanoin, että se oli hyvä teko.

illalla oli haikea halata ne,

jotka halusivat omiin koteihinsa festarimajan sijaan.          

(ihme, eivät tiedä, mistä ovat jääneet paitsi HA)

aamu. tyhjä aamu.  miksei kaikki voi jatkua vielä lopun jälkeen, miksi on noustava ja lähdettävä? oliko heistä kukaan oikeasti olemassa? 

aamu, ja etsin vastausta kysymykseen jota minulla ei ole.

tuhoontuomittua? ei suinkaan.

 jos keksitte sen,

minut löytää täältä.

<-

kun laiskottaa

raha on se mikä täällä puhuu
suullani
ja syö tiimarin. koko rahan edestä.

värejä ja liimoja ja hileitä
jotka kaatuu pitkin mattoa eikä lähde
paitsi sukanpohjissa

muutan sinut väreiksi ja hileeksi
liimalakkaan purnukan kylkeen
laitan vahingon kiertämään
kunhan joulu tulee.
tulisi ja veisi loputkin rahat.

minne sinut siis laittaisin
ilman rahaa jäisit pään sisään asumaan

näkisin sinut siellä katsomossa
uudestaan uudestaan uudestaan
itkisin ja lähtisin
ja jäisit katsomaan uudestaan uudestaan uudestaan

mutta kun on rahaa ku roskaa kudon sinut villasukkaan
sekoitan sinut turkoosiksi ja läiskin pieniin laatikoihin kukkakoristeita
ja kaik on nii kaunist et häikii

ja nyt ku on alotettu niin
siellä alhaalla
laskemassa lapsia parrasvalojen loisteessa
sinut minä kuivatan uunissa pronssisen oranssiksi
ja upotan kiehuvaan aineeseen
hämmennän miedolla lämmöllä

jätän nenänpieleen viirun väriä muistoksi

haluan niin kirjastoon.

mairitteleva tyytyväisyys :|

väsyttää, sanon. ketäpä ei? suu suppuun ja kärsi kurja. se on elämää. herätä väsyneenä tekemään asioita joita ei halua (periaattesta tai muusta hupiasiasta johtuen) tehdä jotta voi mennä väsyneenä nukkumaan herätäkseen väsyneenä seuraavaan aamuun kunnes katkeaa ja kuolee.

miksei siitä voi tehdä loppua? mikä kumman mielisairaus se on, joka saa yhteiskunnan pyörimään itsensä ympärillä niin hullua myllyä ettei meillä pienillä olisi muka resursseja nauttia elämisen hetkistä?

kiire ja hiki. ja nälkä.

painajaiset ja raskas päivä. painajaiset ja raskas päivä. painajaiset ja raskas päivä.

elamanimerkittavinesitys.blogspot.com

minä olen kypsä ja aivan punainen.
enää kolme viikkoa nahkataivaassa, josta yhden päivän maksoin vapaaksi (kuin jeesus ristillä, kyllä)
tänään olin ottaa lopputilin. pakkomyin venäläisperheen tytölle nahkatakin. se tyttö (keltaisessa kypros-lomapaidassaan) sai vaatteita seitsemälläsadalla eurolla. kysyin, oliko synttärit. ei ollut. tahtoi vain.

väärinväärinväärinväärin

kotimatkalla minua vastaantulleet vääryydet: 14
apatia: 13
väsymys: 177
tupakat: 20
kateus: on rumaa

väärinväärinväärinväärin

ja tiedän, että se on. en silti voi mitään sille, että kun stockan ovilla maiharinnauha kiertyy toisen ympäri ja astun niiden päälle ja horjahdan päistikkaa parfyymintuoksuisten manolojen juureen - kyllä se vähän sattuu.

kun te olette niin hienoja. ja kauniita. ja täydellisiä. ja te voitte huoletta ottaa lopputilin. hurmaatte kuitenkin itsellenne uuden työpaikan. ja te voitte myydä nahkatakkeja. teitä ei paina mikään. antakaa minulle se!

tai sitten syksy. se muuttaa kaiken. syksyllä lupaan, etten kirjoita tänne ainuttakaan negatiivista sanaa. kesällä nyt vaan on hiki.

tarvitsen vain ystävän jonka kanssa voi hengittää

Ensivaikutelma syntyy seitsemässä sekunnissa

1. Syksy

Tänne ja sassiin. Tule ja kestä vaikka sata vuotta. Kesä ja sen kuumuus saa ryhtymään hulluuksiin (kuten esimerkiksi bloggaamaan). Kirpeä syyssade ja ruusunmarjatee (ainoa miltään maistuva) termarista punaisen vaahteran alle. Lapasia, pipoja ja huiveja; maiharit ja villasukat ja ja ja PITÄÄ MUISTAA: kirjastomaksu.

Koulu. Minä hullu haluan kouluun. Istua niissä luokissa tuijottamassa pitkästyneinä kieppuvia lehtiä ja väsyneiden, harmaiden ihmisten raahustamista. Haluan palella. Ja tanssia jo. Syksyllä alkaa myös legioonalla jälleen uusi prokkis, mihin nyt uskaltauduin viimein hakemaan. 

Syksyllä kaikki alkaa alusta, uusi tekemisen riemu ja odotus. 

(Voi valitusvirsi, seuraa siirtymä kohtaan 2. Katkeruus)

Tila, jota hän opetti minut pelkäämään, eikä suotta - kuulen sen raskaat askeleet kannoillani kaupungilla. Väijyy hetkeä, jona se saa tilaisuuden syövyttää minutkin. Nyt sen pitää loitolla Pispalan usvainen verho, joka kannattelee minua aamuisin harjun molemmilla puolilla aukeavien järvien yläpuolella.  Rytmit, jotka johdattavat tilanteesta toiseen  ja aistimusten äärelle pakottaen sulkemaan muistot unohdukseen (sääli vain, että oli minulla hyviäkin, kai). Pysähtymättä koettavia tapaamisia ja tapahtumia. Mikäli uni pakottaa hiljentymään, mitä nykyään tapahtuu melko usein, on uppouduttava tulevaisuuteen, luomaan sille merkitystä. Ruokkia uskoa olemassaolon rajattomiin mahdollisuuksiin, maalata ne vedensinisellä, roosalla, rauhoittavin ruskean sävyin (joskus hurvittelee keltaisella, pirteän kevään vihreällä). Ikuinen vaellus muutoksen tuulen mukana. 

Pysyvyyttä on kovin helppo kadehtia. Tunkeutuminen toisten pysyvyyteen, kesäjuhlien iltasaunan yhteislauluun, siihen, jota lauletaan aina siinä hämärässä saunassa, vaikka saunassa ei saisi laulaa, siihen jonka sanoja minä en osaa). Minulla kun ei pysy mikään, edes minä. Muutos tuo mukanaan niin paljon havaittavaa, käynnistää uuden teatterin. Muutos on yksi suuri riemu, kunnes joku lakkaa kirjoittamasta vuorosanoja.

Odotan kai sitä loppua, jota seuraisi seesteisyys ja että antaisin sen pysyä. Sitäkö se jokin siinä yössä on? Mutta ihminen on pelaa kuitenkin varman päälle ja lähtee, kun tuuli on suotuisa. Antaisi minun olla, kärsimätön taikuus (kardemummalle tuoksuva) .

Paras olla varuillaan.