epäreilua, että frustraatio-aggressio -hypoteesistä on vain keskenään ristiriitaisia tiedonjyväsiä. eräs kirja väittää sen olevan freudilainen teoria, toinen taas dollardin nelkytluvulla kehittämä ja minä tahdon ainakin jotain oikeata tietoa (sekä sukulaatia ja ulkoilmaa. kohti kirjastoa pitänee matkata, kirjaston tädit tietävät kaiken ja sieltä saa kahviosta sukulaatia. kirjoitan kuitenkin ensin vähän.) epäreilua myös se, ettei psykologia ole eksakti tiede (ja se, etten ymmärrä yhdestäkään eksaktista tieteestä mitään) ja ettei maailmassa ole mitään absoluuttisia totuuksia (riittää, kun osaa taivuttaa verbit.) kaikki, mitä luen nyt ja pidän totena, kumotaan kuitenkin sadan vuoden sisään. jälkeläiseni ja heidän jälkeläisensä ja viimeistään heidän jälkeläisensä nauravat katketakseen aikani totuuksille, juuri niin kuin minä nyt ilahdutan itseäni teoksella "sielutiede" jonka kirjoittaneen 1900 -luvun taitteessa vaikuttaneen (mahdollisesti) brittipsykologin nimeä en ole vaivautunut edes koodaamaan muistiverkkooni. helvetin epäreilua.
psykologian koko lukion oppimäärän yksien kansien välissä kattava Psyyke (1999) käsittelee ongelmanratkaisun heuristiikkoja hulvattomin esimerkein. saatavuuden periaatteesta kertoo se, että helpoiten valitaan ympäristöstä ne tekijät, jotka tukevat haluttua ratkaisua taikka teesiä. esimerkiksi nyt, vuonna 1999, muutaman vähän leudomman talven jälkeen maailmanparantajat puhuvat kasvihuoneilmiöstä, vaikka tilastollisesti leutous ei ole ollut merkittävää. huh hah hei ja rommia pullo, taas vaan!
nyt jätkät oikeesti, ne neljä sanaa riittäisivät aivan hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti