Hiljaisessa, harmaassa ilmassa leijailee lehtiä kaikissa syksyn väreissä.

Tuoksuu palaneelle, muuten ilma on sees

mieli ei.

Pelottaa.

Pelottaa, että äidin päänsärky on muuta kuin väsymystä.

Joka sekunti olisi soitettava

onhan kaikki hyvin?

Pikkusisko koulussa ja minä itse

ja tuhansia muita

kuka meidät pelastaa?

Pimeät kujat ja niiden varjot

psykopaatti on paha

hymyilee tappaessaan

syödessään, aloittaen varpaistani.

Kuinka ikinä selviän hengissä?

Kuinka muut ovat selvinneet?

Ihmisellä on niin suuri valta.

Ovatko muut sittenkään mukana niin täysillä kuin minä?

Tullaanko esitystä ikinä esittämään,

onko niitä ensi-iltoja olemassa?

Niitä ensi-iltoja, joista puhutaan

ennen kuin on aloitettu.

En jaksaisi kiinnostua niistä

en siitä, kuka näkee ja milloin

vaan siitä, että haluan kaiken lavalle ja nopeasti

ja tiedän, että yksin en ole kyllin vahva.

Illalla palaveerataan vihdoin

ja yksi pelko on poissa

(tai kasvaa)