sanamania

kerran ajattelin menneitä ja kirjoitin näin:

Silloin lohduttomuus oli maisema, jonka halki ajettiin junalla. Uskottiin, että viisikymmentä kilometriä tunnissa on tarpeeksi tappamaan. Silloin, kun oli vielä syytä pelätä loppua ja varmistaa, ettei sitä tule.

Nykyään on ihan sama kuinka käy, voi nousta junaan ja kyydistä kaukana, aloittaa alusta jossakin muualla. Eikä niissä maisemissa ole mitään katsomista. Tulevaisuus on kanssamatkustajan sinisissä silmissä ja uusi tulevaisuus yhdentekevässä hetkessä.

kerran en ehkä ajatellut mitään ja kirjoitin näin:

sain vihdoin tiskattua

se jatkui jotenkin näin:

pitkäveteisyyden esiin

mutta koska en tiennyt, mitä muotoa käyttää ja mitä ruokaa (ketsuppi oli jotenkin liian banaalia, kahvi ja viini ällöttävän runollista ja muuta tiskialtaassani ei kai vello. ohraa? miksikä sitä sanottaisiin, sitä kelmua, joka muodostuu uunivuoan reunalle? mitä se kertoo maailmankaikkeudesta?)

sain vihdoin tiskattua pitkäveteisyyden esiin sen kelmun alta, jonka ohrapuuro polttaa uunivuoan reunalle. 

-------------------------------------------------------------------------------------------

sanoja on kasapäin kaikkialla ja päästä ja suusta ja käsistä tulee jatkuvasti lisää. en todellakaan tiedä, mitä tekisin niillä saati sitten kaikilla ajatelluilla asioilla jotka eivät vain ole vielä ehtineet sanoiksi asti. yritän karsia kaiken, joka ei varsinaisesti kerro maailmasta mitään olennaista. tosin, usein juuri ne, jotka kertovat, kalskahtavat kummalta korvaan eikä niistä ole mitään käytännön hyötyä. oikeastaan ne ovat juuri petollisimpia, niistä tulee Totuuksia. onneksi nokkelaa tekstiä on mahdollista kirjoittaa ainoastaan silloin, kun asiansa sisällä seisoo jykevästi kuin kasuuni; lämmittää luonnollisesti vain sitä taloa johon on rakennettu. 

toisaalta on harmillista miten harvoin tulee kiinnittäneeksi huomiota omiin pikkuasioihinsa. kaupassa käydessään laskee ravintoarvoja ja luulee hallitsevansa vanhuuttaan. joskus voisi vain ottaa laarista tomaatin, tarkastella joka puolelta ja puristaa pienesti kaksi kertaa (että sitä on varmasti mukava leikata.)

varmaa on vain se, ettei mitään kuitenkaan tapahdu.