Tiistaina matkalla kauppaan ajattelin velvollisuudentuntoa. Olin lähtenyt jonkinlaisen velvollisuuden ajamana, olin velvollinen viemään kehoni ulos, jotta keuhkoni saisivat raitista ilmaa. Ja sitä mietin myös, että mitä tapahtuisi jos päästäisi irti niistä tunteista. Laiminlöisikö siinä muuta kuin itseään? Eikö velvollisuutta kuitenkin tunneta usein niistä asioista, jotka tekevät oman elämän merkitykselliseksi? (Eikö muu ole vastuuntuntoa?)
Eikö velvollisuuksientäyteisen päivän päätteeksi olekin tomerampi olo kuin sellaisen päivän, jolloin on vain kuluttanut aikaa? (Jos vertaan päivää, jona olen lueskellut ja soitellut ja juonut teetä päivään, jolloin olen lähtenyt puoli kahdeksalta kouluun, päässyt kolmelta, treenannut kahdeksaan ja ripustanut pyykit kuivumaan, on jälkeisen päivän päätteeksi nukahtaminen onnellisempaa.) Onko velvollisuuksien suorittaminen sidoksissa muihin ihmisiin? Onko velvollisuus lähteä ja nähdä ja tehdä puhtaastisanottuna velvollisuutta vaikuttaa muihin ihmisiin ja maailmankulkuun?
Kotimatkalla polun reunassa nojaili penkkiin juopunut. Mies huusi hei ja kysyi josko voisin auttaa. Sanoin ettei ole tupakkaa eikä rahaa, mutta hän halusikin vain kotiin. Ojensi kätensä hieman häpeillen. Tartuin käteen, ja siinä sitä mentiin, käsikynkkää Miksun kanssa.
Viime päivinä ilma on ollut heleä, olen tepastellut ihmisten luona reppu täynnä runoja ja lankaa. Uskomattoman kylmä. Aivan kuin maailma yrittäisi pitää ihmiset poissa jouluostoksilta. Saada säntäilevät otukset pysymään kodeissaan takkatulen loimussa, solmimaan värikkäisiin silmukoihin lämpöä ja turvaa, painautumaan toistensa piparkakulta ja pomeranssinkuorelta tuoksuvia ihoja vasten, unohtamaan velvollisuutensa.
Edellisiltana näin ensimmäistä kertaa tähdenlennon. Muistin erästä, joka kertoi toivovansa joka kerta maailmasta vähän parempaa paikkaa. Oli vaikeata päättää, mutta toivoin enkä aio kertoa mitä.
Ja eilen illalla pyykinhakumatkalla näin jännän ilmiön. Järven takana kajastelevat valot muodostivat pylväitä, ikään kuin jäinen taivas olisi kiskonut niitä ylös. Tikapuita taivaaseen, tai avaruuteen. Olisin kiivennyt, ellei pyykkäys olisi ollut kesken ja sormet niin kohmeessa.
Joku vanha nainen kerran sanoi, että jos tytön kädet on kylmät, sydän on lämmin.
Tänään en ole nähnyt mitään erityistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti