miksei muka kaikilla voisi olla yhtä paljon?

Junassa, paluumatkalla papan luota
lueskelin kaikenlaisia tekstinpätkiä ja huomioita mustakantisestani
mitään sen suuremmin etsimättä
kunhan luin.
Otin kynän, blankon, ja annoin mennä.
Tuloksena oli melko selkeä käsitekartta,
jonka yläreunassa luki: "tytöllekin kasvaa viikset".

Muutama kohtaaminen (palaveeri), ja muut ovat mukana, JES!
Meillä on siis kolme yhtenevää näkemystä (vielä toistaiseksi)
yksi elokuvaduunari ja muutama teatteriamatööri.
Aivan liian vähän aikaa, mutta tämä tuntuu tehtävältä,
kysymys on nyt niin vahva, ettei sille voi olla etsimättä vastauksia,
sitä ei voi olla asettamatta.

Kohtaamisten pohjalta kohtausrungon raakile sai muotonsa eilen
ja ensimmäiset ranskalaiset viivat tukemassa sitä,
mitä ei voi ääneen sanoa ennenkuin päästään lavalle.

Kuinka vapauttavaa on nyt,
kun jokainen sana luo merkityksensä itse
ja on irti tietämisestä.

(kirjoittaja tekee elämänsä ensimmäistä omaa esitystä + elokuvaa
varoituksen sana: blogi tulee luultavasti käsittelemään esityksen ajatusristeytymiä
enemmän kuin henkilökohtaista elämää
sillä minun henkilökohtainen elämäni on nyt kiinni yhdessä kysymyksessä)