Tänään on ollut ilta aamusta asti.
Leikkelin juoruista kuolleet varret ja eläviäkin, ne laitoin lasipurkkeihin, jospa kasvattaisivat juuret. Voisi sitten istuttaa ja lahjoittaa eteenpäin. Leikkelin ja remelsin niin, että kuolleita lehtiä ja varsia varisi pitkin pöytiä ja lattiaa. Sitten imuroin, ja pesin. Toivon, että olisin itkenyt. Kädet ymmärsivät puhdistaa, mieli ei. Silmät eivät toimineet.
Ylpeys sotkee, ja se on surullista siivottavaa.
Olen hukannut suuren määrän nöyryyttä. Etsin sitä vaatekaapista, järjestin sen ja luovuin osasta. Siivosin lipaston alimman laatikon. Nyt se on tyhjä. Ei ollut sielläkään. Tiskialtaan pohjaan on pinttynyt kahvikupinrenkaita. Viemärintulppaa pidän kiinni, sinne se ei ole valunut.
Vain itseään saa syyttää. Siitä, ettei ole ymmärtänyt laskea leukaansa ja siitä, ettei pyytänyt anteeksi.
Ylpeä nainen ei rakasta ketään. Kuivaan kädet astiapyyhkeeseen ja laitan vastaleivotun leivän paloiksi ja pakkaseen, vieraiden varalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti