Laulu pitkistä aamupaloista

Joinain tiistai-iltoina tanssitaan sambaa, mennään ajoissa nukkumaan ja sovitaan jatkot vasta seuraavaksi aamuksi. Yönsä levänneet tapaavat Kello yhdeksän Tammelan Alkon luona.

Jokainen ihminen on joskus elämässään siinä tilanteessa, että jonain aamuna on oltava Alkossa kello yhdeksän. Se, millä asenteella siellä on, ratkaisee, miten moneen uuteen aamuun on sen aamun voimalla ilo herätä.

Kuohuviiniä, sitä halvinta, ja alakerran leipomosta jättiläiscroissantteja.

Viini sekoittuu ajatuksiin, muodostuu puro, iloisesti soliseva serpentiinipuro, jossa ui haaleanpunaisia kaloja joilla on kädet. Aamuaurinko kimaltelee sen pinnalla ja valaisee pimeimmätkin sielunsyrjät. Ainakin viisi tai kuusi tuntia. Kadulta kuuluu elämisen ääniä, kuorma-auto peruuttaa sisäpihalle, keltaliivisiä miehiä viemäritöissä. Naisia pukeutuneina korkokenkiin ja kermanvaaleisiin trensseihin, vanha romanimies soittaa hanuria. Punavalkoisella muovilla katetussa kojussa tomera täti myy mustaa makkaraa, ottaa euron pätkästä, kätkee kolikot näppärästi vyölaukkuunsa.

Kaupunki on löytänyt yhteisen rytmin, ja jos ymmärtää hengittää samaa rytmiä, ei tarvitse pelätä päivänlaskua. Päivänlaskun jälkeen tulee kuitenkin uusi aamu.

Joskus keskiviikkoiltaisin on Sirkusorkesteri, pulloja ja palloja. On vaikea keksiä, mitä mä en oo koskaan. Helpompaa on keksiä, mitä mä oon ja mitä te ette, niin saa helpommin toiset juomaan. Mä en oo koskaan valehdellut mun ystäville. Mä en oo koskaan ollut yli vuorokautta syömättä. Mä en oo koskaan ennen ollut nousuhumalassa kahdesti saman päivän aikana.

Liian usein yrittää muodostaa mielipidettä elämästään ja olemisentavoistaan. Kelaa läpi historiaansa, on aloittamassa Mä en oo koskaan kunnes muistaa ja vaikenee, antaa vuoron mennä ohi. Nostaa pullon huulille ja juo, muistaa ja vaikenee, miettii, miten on saattanut. Ja kun keksii taas Mä en oo koskaan, on epäilyttävän puhtoinen. Valkaistu.

Historia on kuitenkin niin sattumanvarainen. Hetkessä ei huomaa kirjoittavansa tarinaansa, kun venyttää aamuaan illaksi tai kun nousee seitsemältä ja lähtee Raumalle ilman puhtaita vaihtovaatteita. Ei auta muu kuin tanssia. Pyöriä, pyöriä. Heitellä palloja, iloita, kun saa pysymään kolme ilmassa. Elämä on kaaos, jossa voi kuitenkin hallita slellaisia asioita kuin palloja ja historiansa.

Sellaisten juhlien jälkeen ei lannistu, vaikka seuraava aamu olisikin harmaampi kuin kuolevan kasvot. Verhoutuu turvaan sirkustirehtöörin villapaitaan, sellaisiin väreihin että jos heittäytyisi sammalikkoon makaamaan, ei kukaan huomaisi. On vain biomassaa, samaa kuin sammal. Vahvana venyttelee jyrän alle jääneitä jäseniään, tuntee elämän kohisevan suonissa. Vaikka nahka joinain aamuina olisikin niin paksu, ettei hehku ylettyisi ulos, ei se tarkoita sitä etteikö suonissa virtaisi. Veri, viini ja yhteiset ajatukset. Pitkät aamupalat.