Siinä meni jälleen vappu. Muistoksi jäi hiljainen kaupunki kuin kaatopaikka; Moron hehtaariroskiksista huolimatta ilonpidon sivutuotteet krapulakohmelossa niillä sijoillaan. Skumppapullot, pizzalaatikot, valpurinkissat minihameissaan ja hyljätyt teekkarit kaikki tyyni samoissa ojissa. Mikä ihana kansanjuhla, tunsin suurta yhteenkuuluvuutta ihmiskunnan kanssa! Voin kuvitella, miten juhlineen tajuntaan iskeytyy hajun ja kaiken roskan myötä välähdyksiä yöllisistä retkistä hänen kulkiessaan kaupungin halki - jostain Kalevan kulmilta (missä mun koti on?).
Neljän päivän loma on puolessa välissä, ja tunnen itseni entistä väsyneemmäksi ja saamattomammaksi. Tämä ei takuulla johdu kuplivasta juomasta eikä aamuyölle venyneestä riekkumisesta. Eilisen matsin jälkihuuma paisui huimaksi juhlinnaksi, jopa valpuria yhteisemmäksi ilonpidoksi. Hetken sai olla ylpeä kotimaastaan, kunhan sulki silmänsä tankotytöiltä ja miehiltä niiden ympäriltä, muutaman nurkkapöydän ärhentelijöiltä ja Semaforin ikkunasta aukeavalta kaupunkinäkymältä. Kyllä, olin Semaforissa. Kyllä, pilkkuun asti. Saatte hirttää.
Aurinko johdattelee taas puistoon minut, tai terassille. Se niistä töistä. Töistä ja töistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti